Jarkko Tontti: Laitisen & Launiksen kirjasta Juridiikka ja etiikka

Lakimies 6/1997, s. 960-961.

Ahti Laitinen & Veikko Launis: Juridiikka ja etiikka. Edita. Helsinki 1996. 114 sivua.

Ahti Laitisen ja Veikko Launiksen lyhyehkö kirja Juridiikka ja etiikka ilmoittaa tarjoavansa valmiudet monien juristin ammatin harjoittamiseen liittyvien eettisten kysymysten pohtimiseen. Teosta ei ole kirjoitettu akateemiseksi tutkimukseksi, vaan se on suunnattu erityisesti ammattijuristeille ja ammatissaan lain kanssa toimiville. Tämä näkyy paitsi kirjan sivumäärästä myös eksaktien lähdeviittausten puuttumisesta. Tekijät ilmoittavat pyrkivänsä tarjoamaan ajatuksellisia välineitä oikeusjärjestelmämme moraalisen arvioinnin pohjaksi. Jos tavoitteena on ollut tavoittaa käytännön lakimiehet ja antaa heille ’työkalupakki’, jolla eettiset kysymykset helposti ratkotaan, syyllistyvät tekijät kuitenkin nähdäkseni melkoiseen kohdeyleisönsä aliarvioimiseen.

Juridiikka ja etiikka jakaantuu kahteen pääjaksoon. Ensimmäisessä (Juridiikka ja yhteiskunta) Ahti Laitinen käsittelee juristin ammattia ja etiikkaa kuvailevasta, oikeussosiologisesta näkökulmasta. Jälkimmäisen osan (Ammattieettisiä erityiskysymyksiä) kirjoittanut Veikko Launis tarkastelee lakimiehen, erityisesti asianajajan, työhön liittyviä eettisiä ongelmatilanteita normatiivisesta, moraalifilosofisesta lähtökohdasta käsin. Laitisen oikeussosiologinen osuus on pieneen sivumäärään nähden hyvin onnistunut esittely perinteisistä kysymyksenasetteluista, jotka koskevat mm. arvojen ja normien määrittelyä sekä yhteiskuntamoraalin ja lain suhdetta. Oikeusteoreettisen tietämyksen ohuus tosin paistaa joistakin yleisluontoisista ja yksinkertaistavista kommenteista, kuten esimerkiksi: ”Oma ongelmansa on kysymys ’oikeasta’ lain tulkinnasta. On tietenkin niin, että puolustusasianajan on ajettava asiakkaansa etuja. Mutta kuinka usein tämä johtaa tietoiseen lain tulkintaan tavoilla, jotka eivät ole olleet lain laatijan pyrkimyksenä? Sama kysymys voidaan esittää lakimiehelle, joka käyttää tietojaan ja taitojaan löytääkseen laista porsaanreiän, jonka avulla säädöksiä on mahdollista kiertää.” (s. 67).

Silmiinpistävin piirre kirjassa on angloamerikkalaisten vaikutteiden hallitseva osuus. Omassa osuudessaan Launis siteeraa kahdeksaa lakimiehen työn eettisiä kysymyksiä käsitellyttä oikeus- ja moraalifilosofia, joista kuusi on amerikkalaisia ja kaksi englantilaista. Käytetyt esimerkkitapaukset ovat nekin amerikkalaista lainatavaraa, ja osaksi soveltumattomia suomalaista oikeusjärjestelmää tarkasteltaessa, kuten tapaus jonka eettiset ongelmat liittyvät lakiin suullisten sopimusten vanhentumisesta (s. 101). Myös keskeistä esimerkkitapausta ’Garrowia’ käsiteltäessä ei ollenkaan huomioida Suomen oikeusjärjestelmää, jonka mukainen ratkaisu olisi johtanut aivan toisenlaiseen kysymyksenasetteluun, kuin mitä kirjassa esitellään.

Yleisellä tasolla Juridiikka ja etiikka onkin tyyppiesimerkki siitä muutoksesta, johon suomalainen henkinen ilmapiiri sodan jälkeen joutui. Perinteiset vankat vuorovaikutussuhteet muiden eurooppalaisten maiden kanssa heikkenivät, ja oppia lähdettiin sankoin joukoin hakemaan Atlantin takaisesta ihanuuksien ihmemaasta. Ihmistieteiden saralla tämä on yksipuolistanut kielitaitoa ja kulttuurisia vuorovaikutussuhteita, mitä en pidä toivottavana. En myöskään kannata Launiksen amerikkalaisilta moraalifilosofeilta omaksumaa lähestymistapaa, jonka mukaan eettiset ongelmat yksinkertaistetaan kysymykseksi: Mikä on eettisesti oikein tai väärin? Näin vältytään pohtimasta mitä tämä kysymys oikeastaan tarkoittaa, tai esittämään kysymystä miksi jokin on eettisesti oikein tai väärin.

Voi vain ihmetellä miksi tämä kirja kelpuutettiin Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkintovaatimuksiin.

Jarkko Tontti