Jarkko Tontti: Suvaitsemattomuuden ylistys. Augustinuksen Jumalan valtio.

Anno Domini – Diakoniatieteen vuosikirja 2004, s. 189-190.

Aurelius Augustinus: Jumalan valtio. Osa 1. Suomentanut Heikki Koskenniemi. WSOY, Helsinki 2003.

Kun kulttuurihistorian vakiintuneeseen kaanoniin kuuluva teos ilmestyy suomeksi, puhutaan usein ’kulttuuriteosta’. Turun yliopiston kreikan ja latinan professuurista emeritoitunut Heikki Koskenniemi on nyt tehnyt kulttuuriteon ja suomentanut Aurelius Augustinuksen Jumalan valtion ensimmäisen osan. Toinen osa ilmestynee lähivuosina.

Mutta välillä on tarpeen myös kyseenalaistaa kaanonia. Eli kysyä ja kyseenalaistaa klassikkojen todellista merkitystä ja niiden aseman oikeutusta länsimaisen ajattelun historiassa. Onkin syytä kysyä, pysytteleekö Jumalan valtio aatehistorian yleisesityksissä vain siksi, että se on ollut tapana sinne laittaa ennenkin? Onko se filosofiaa vai teologiaa? Miksi varsinkaan viisauden rakastajan, filosofin, pitäisi vaikuttua teoksesta, joka näyttää pääosin vain puolustavan kristinuskoa ja tuomitsevan mitä suurinta uskonnollista suvaitsemattomuutta osoittaen kaiken ’pakanalliseksi’ luokitellun, toisin uskovien vakaumukset?

Tuskin kukaan tähän teokseen tarttuva lukija voi olla huomaamatta, kuinka Jumalan valtio rakentuu yksioikoisten vastakkainasettelujen varaan. Ja samalla teksti tietenkin purkautuu ja kumoaa oman asemansa yhä uudelleen. Monikulttuurisen kolmannen vuosituhannen alun lukija pudistelee päätään. Manikealaisesta dualismista koko elämänsä eroon pyristellyt Augustinus ei näytä omaavan muita keinoja haarukoida olemista kuin jakaa kaiken kahtia: on siis civitas dei ja civitas terrena. Ihmiskunta halkaistaan hyviin ja pahoihin ja sillä siisti. On valkoista ja on mustaa, on enkeleitä ja on demoneja. On kristittyjä, on pakanoita. Ei muuta.

Ei tarvitse edes ottaa erityistä vastakarvaan lukemisen asentoa huomatakseen, että jumalan yhteisön, civitas dein, olemisen välttämätön mahdollisuusehto on lopultakin civitas terrenan oleminen. Valon pimeys ja jumalan saatana. Vasta eron tekeminen ja ylläpitäminen ’pakanoihin’ tekee ihmisestä ’kristityn’. Toistuvasti Augustinus näin ikään kuin vahvistaa vastustajansa olemista, kukaan ei voisi olla kristitty ellei olisi ’toisia’, pakanoita, joista kristityt erottautuvat. Toistuvasti hän myös hyökkää ’pakanallista’ retoriikkaa ja filosofiaa vastaan ’pakanallisesta’ kirjallisuudesta omaksutuilla argumenteilla ja retoriikalla, joihin hän nuoruudessaan oli hyvin perehtynyt. Ja väittää silti: Olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan. Augustinuksen mielestä harmaata aluetta ei ole.

Ja viesti meni perille, kuten kristinuskon historiasta tiedämme. Tosin monesta asiasta on vaiettu ja vaietaan edelleen. Paljon saa vettä virrata Aurajoessa, ennen kuin termi ’kristittyjen vainot’ tuo suomalaisen perusluterilaisen mieleen Colosseumilla kuolleiden kristittyjen ohessa kaikki ne ’pakanallisista’ tavoistaan kiinni pitäneet ihmiset, jotka kristinuskon aseman vahvistuessa Rooman valtakunnassa joutuivat ahtaalle. Esittihän arvoisa kirkkoisä Aurelius Augustinus itsekin, että käännytystyössä ja kerettiläisten palauttamisessa valtavirtakirkon piiriin saa käyttää tarpeen vaatiessa myös väkivaltaa.[1]

Vuonna 1610 ilmestyi De civitate dein englanninkielinen käännös Citie of God. Julkaisijana toimivat samat piirit, jotka saarnasivat brittiläisen London Virginia -kauppakomppanian toiminnan puolesta Pohjois-Amerikan itärannikon valtaamiseksi ja asuttamiseksi. Heille Augustinuksen civitas dei -käsite toimi esikuvana maanpäällisen ja protestanttisen jumalan valtion rakentamiselle. Kolonisaatio ja ’pakanoiden’ käännyttäminen tulkittiin jumalan ennalta määräämäksi ja täydellisesti loppuun asti hoidettavaksi tehtäväksi.

Augustinus, etenkin Jumalan valtion Augustinus, on siis uskonnollisen suvaitsemattomuuden apostoli. Jumalan valtio on hänen myöhäiskautensa pääteos. Sen sävy on toinen kuin nuoren filosofi Augustinuksen kirjoituksissa. Innokas filosofinen kyseleminen, etsintä ja pohdinta on vähäisempää kuin varhaisemmissa teoksissa. Filosofian tilalle on tullut yhä enemmän kristittyä teologiaa ja uskonnollista ehdottomuutta.

Jarkko Tontti

——————————————————————————–

[1] Esimerkiksi Augustinus, saarna 24.6: Ut enim omnis paganorum et gentilium superstitio deleatur, deus vult, deus iussit, deus praedixit, deus implere iam coepit, et in multis iam terrarum locis etiam ex magna parte complevit. (Sillä jumala haluaa, että kaikki pakanoiden ja kansojen taikausko hävitetään; sen jumala on määrännyt, jumala on ennustanut, jumala on jo aloittanut sen toteuttamisen. Ja jo monin paikoin hän on suurelta osin sen toteuttanutkin); Augustinus, kirje 93.2.5, jossa sitaatti Luukkaan evankeliumista (14.23) ”Pakota ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi” oikeuttaa pakkotoimiin toisinuskovia vastaan. Ks. myös mm. Augustinus, saarna 112.1-7; Contra epistulam Parmeniani 8.15; De utilitate credendi 3.9.