Kirjasyksyä
Ennen rakastin syksyä, sen jo väsynyttä auringonkiilaa. Ruskean, keltaisen ja punaisen kirjomia vaahteroita, kirpeää kosketusta poskella, kun astuu ovesta kaupungin vielä kuiville kaduille. Muistan eräänkin
Ennen rakastin syksyä, sen jo väsynyttä auringonkiilaa. Ruskean, keltaisen ja punaisen kirjomia vaahteroita, kirpeää kosketusta poskella, kun astuu ovesta kaupungin vielä kuiville kaduille. Muistan eräänkin
Hotelli- ja konferenssielämä jatkuu. Tällä kertaa vuorossa vanha kunnon Bryssel, jossa 1990-luvulla asuin opiskelijana ja jossa nyt juuri parhaillaan kokoustamme 30 maan voimin lainauskorvauksen (PLR)
Hotellihuoneen hiljaisuuden rikkoo vain ilmastointilaitteen uupumaton jauhanta. Vaikka muodollisesti ollaan viiden tähden talossa, tuhruiset tapetit ja 1970-luvun estetiikka kertovat että Serbialla on vielä pitkä sosialistinen
Siinä. Kaikessa kiiltävässä kirjamaisuudessaan, käsikirjoituksesta kirjaksi muuttuneena. Ponnistelu on lopultakin palkitsevampaa kuin saavuttaminen. Mutta hienoahan se silti on, saada uuden kirjan lämpimäinen käteensä. Tämän valmistumisessa
Vihapuhe on vakava uhka kirjallisuudelle. Minua nimittäin pyydetään nykyään niin usein keskustelemaan sananvapauden ja vihapuheen suhteesta, että kohta en ehdi enää kirjoittaa mitään. Mutta aihe
Romaanin kirjoittamisesta toipuu parhaiten ryhtymällä runolle. Ja ehkä on hyvä silloin aloittaa kirjoittamalla kirjoittamisesta. Tämä on vaiheessa ja keskeneräinen. Kommentteja ja parannusehdotuksia otetaan vastaan, kiitos.
Amatööriudessa on se hyvä puoli, että voi tykkäillä vapaammin. Kun on niukemmin ennakkoaavistuksia siitä, mistä olisi hyvä pitää ja mistä ei, tarjolla on enemmän. Musiikista
Kaiken muun ohella kirjoittaminen on elämän saattamista rotiin ja järjestykseen. Hajanaisesta melskasta muotoutuu tolkullista, kun sen laittaa paperille tai ruudulle mustiksi merkeiksi. Enemmän kuin tarpeen
Grafomaniassa Salla Simukka listaa kesäkirjojaan kuten monet muutkin kirjallisuusblogaajat. Minä perässä. Vuosi sitten näköjään valitsin kesäluettavan sokko-otoksen turvin. Tänä kesänä olen toiminut vähemmän sattumavaralla. Toukokuussa