Jännittää. Huomenna menen tv-kameran eteen. Teemme runovideota TV1:n Runoraatia varten. Ongelma: täytyy opetella lausuttava runo ulkoa. Tässä olen Euroopan ensimmäiseksi huonoin, ulkoa pänttäämisessä. Mieluummin maalaan lavealla pensselillä ja puhun mitä mahasta suuhun tulee. Haittaakohan, jos luenta ei mene ihan sanasta sanaan niin kuin kirjassa?
Naapuri katsoi äsken vinosti rapussa, olikohan mies kuullut lausuntaharjoitukseni ja kiroiluni kun ei vieläkään mene oikein?
7 Comments
Onnea vaan! Lohduttaudu sillä, että jos olisi olemassa novelliraati (tai proosaraati) niin siinä vasta tankkaamista olisikin.
Suomessa ei ole pitkän proosan yleisölle lukemisen perinnettä. Monissa maissa kyllä on. Kirjailija paahtaa pari tuntia kirjaansa ja väki on tyytyväistä.
…vihjattakoon, että Jarkon mainitsema idea on heittämänäni ilmassa erään tulevan tapahtuman tiimoilta – tosin itse ajattelin, että näyttelijä saattaisi onnistua paremmin dramatisoimaan tekstin eläväksi.
Jaa-a, hyvältä kuulostaa, tiedottanette tilaisuudesta kunhan lähenee. Äänenlukemistapa näyttäisi olevan leviämässä Suomeen laajemminkin. Reilusti on enemmän tarjolla laadukasta kirjallisuutta CD:lle luettuna kuin ennnen.
Nyt on pakko nostaa vähän omaa(kin) häntää ja mainita, että vuoden 2005 (ei ihan kaheksan viis..) joulukuussa Vana-66 järjesti Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa tekstien lukuillan. Siellä näyttelijät Ella Keranto ja Matti Nurminen lukivat proosapätkiä.
Tilaisuus oli menestys ja suosittelen kyllä lämpimästi pykäämään vastaavia tilaisuuksia. Yleisö viihtyi erittäin hyvin. Parin liuskan novellistakin syntyy mahtava pienoisesitys ammattilaisen lukemana.
Minulla on cd, jossa Aronpuro lukee runojaan.
Mainio paketti, on aivan toista, kun kirjailija itse lukee tekstiään. Silloin ei tarvita dramatisointia vaan jännite syntyy juuri kirjailijan oman tekstin ja oman äänen välille.
Aronpuro! Tuosta en ole kuullutkaan. Usein ammattilausuja on parempi kuin änkyttävä runoilija itse lukemassa; vaan ei aina.