Hotelli- ja konferenssielämä jatkuu. Tällä kertaa vuorossa vanha kunnon Bryssel, jossa 1990-luvulla asuin opiskelijana ja jossa nyt juuri parhaillaan kokoustamme 30 maan voimin lainauskorvauksen (PLR) tiimoilta. Tekijänoikeusjuridiikka ei ole seksikkäin mahdollinen blogausaihe, mutta loppupeleissä kyseessä on kirjailijoiden toimeentulo ja koko kulttuurin olemassaolon perusta. Piraattihenkisen tekijänoikeusvastaisuuden hallitsemassa keskustelukulttuurissa tätä ei voi liikaa korostaa.
Mutta konferenssiohjelman, seminaarien, lounas- ja kahvitaukokeskustelujen ja illallisten jälkeen on hotellihuone. Sen pystysuorat seinät, kaikki niiden kulmikas kovuus. On liian leveä sänky, jossa lepää yksinäisyys. On pelottavan kiiltävä ja puhdas kylpyhuone. On minibaari, sen lämpimät ja viileät houkutukset.
On hiljaisuus, jossa kuulet jokaisen liikahduksesi, kovina kalahduksina omaa yksinäisyyttäsi vasten. Ei ole ihmisen hyvää, tämä.
Mutta uuden kirjan maailmaanpullahtamisen jälkeen on hyvä tehdä jotain ihan muuta. Siihen brysseliläinen hotellihuone sopii hyvin. Voi olla, että näin äsken runon juoksevan pitkin parkettia, ehkä romaanin aiheen. Niihin kiinni.
No comment yet, add your voice below!