Kamppailu kirjoittamisen kanssa

Tässä kuussa 80-vuotta täyttävä Philip Roth ilmoitti viime vuonna Les Inrocks -lehden haastattelussa lopettavansa kirjoittamisen. Nykyään hänen tietokoneensa kyljessä on muistilappu, jossa lukee ”Kamppailu kirjoittamisen kanssa on ohi.” (The struggle with writing is over.)

Kamppailu on erinomainen sana kuvaamaan kirjoittamista. Haastattelussa Roth kuvailee työtään epäonnistumisena, tyytymättömyytenä teksteihinsä, lauseisiinsa ja tarinoihinsa. Kirjoittaminen on päättymätöntä turhautumista. ”Car écrire, c’est être frustré.”

Sitä se on. Kirjallisuus edellyttää tyytymättömyyttä. Kaiken voi muotoilla paremmin. Mikään lause, kokonaisesta teoksesta puhumattakaan, ei ole koskaan valmis eikä täydellinen. Aina voi ilmaista asiansa vielä kohdallisemmin. Vielä osuvammat sanat juuri tälle asialle ovat olemassa. Kunhan ne vain löytyisivät. Sitä on kirjoittaminen.

Minä en pysty lukemaan kirjojani sen jälkeen, kun ne ovat ilmestyneet. Olen joskus yrittänyt, mutta tyytymättömyyden tunne oli liian voimakas. Tuonkin kohdan olisi voinut muotoilla niin paljon paremmin.

Minulla on epämääräinen tunne, että pitäisi lukea enemmän. Jos ei muuten, niin siksi, että  kirjallisuusihmisten oletetaan lukevan koko ajan, piehtaroivan kirjallisuudessa. Minä sen sijaan lupaudun silloin tällöin kirjoittamaan arvostelun jostakin kirjasta ihan vain, että saisin luettua edes jotain. Viimeksi Hilary Mantelin Syytettyjen salin.

Rothista vielä. En ole lukenut häneltä kuin sen kuuluisimman, Portnoyn taudin. Amerikkalainen pastoraali on hyllyssä, mutta en ole saanut tartuttua. Kirjoittaminen on tärkeämpää, kamppailu.