Huh! Siinä se nyt on. Esikoisrunokokoelmani Vuosikirja ilmestyi. En vielä uskalla lukea sitä, panovihreitä on ties kuinka paljon. Tai ei ehkä sittenkään, kustannustoimittajani on (tai oikeastaan ovat, kerron joskus) mitä ammattitaitoisimpia ja poistivat paitsi kehnoimmat runot myös virheet ja muut sekoilut.
Hei hei Vuosikirja. Et ole enää minun vaan lukijoiden omistuksessa, heidän (teidän?) luettavana, tulkittavana, inhottavana, rakastamana, kyllästyttävänä, hyllytettävänä.
3 Comments
Onnittelut kirjasta. En päässyt julkkareihin kun työt on vieneet terveyden taas.
Onneksi olkoon! En päässyt ikävä kyllä minäkään paikalle. Kunnioitan tapausta omalla vaatimattomalla tavallani:
http://karrikokko.blogspot.com/2006/03/kaksi-uutuutta.html
[…] ja onnellinen. Ei tämä ihan samalta tunnu kuin viisitoista vuotta sitten, kevättalvella 2006 kun esikoisrunokoelmani Vuosikirja ilmestyi, ja availin kädet täristen kirjalaatikkoa. Silloin olo oli epätodellinen. Nyt on tasaisempaa. […]