Pahoittelut

Hyvänen aika. Ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa olen ollut kirjoittamatta tänne yli kuukauden. Anteeksi, lukijat.

Mutta huhut lopullisesta vaikenemisestani ovat liioiteltuja. Kiirettä on pitänyt muilla rintamilla, hirmuinen oli huhtikuu.

Syksyllä ilmestyvän romaanin viimeistely on ollut yhtä hirveä puristus kuin on jokaisen kirjan loppukirivaihe. Vappuna laitoin viimeisimmän version kustantajalle. Tyhjennyin. Lisäksi lupauduin kirjoittamaan kolumneja Helsingin Sanomien nettiin. HS on kummallinen forum, se tuo kauhun ja hetkittäisen lamaantumisen tunteen kirjoittamiseen, en tiedä miksi.

Eikä siinä vielä. Jostain syystä juuri päättyneelle huhtikuulle kasaantui esiintymisiä ja keskustelutilaisuuksia, suurempia ja pienempiä kirjoitustöitä. Monet niistä liittyivät edelliseen elämääni lakimiehenä, sananvapaus- ja tekijänoikeusjuridiikaan. Kuten Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Päivä -seminaari ja IPR University Centerin tekijänoikeustilaisuus kirjallisuusalan ihmisille. Luottamustoimet vievät myös aikaa, edustan Kirjailijaliittoa tekijänoikeusjärjestöjen hallituksissa ja puolustan sananvapautta Suomen PENin puheenjohtajana. Äskettäin kohtasin kiukkuisia Unkarilaisia. Yhtä aikaa tärkeää, palkitsevaa ja uuvuttavaa. Joskus ajattelen, että edellisessä elämässäni tein tätä samaa, mutta sain siitä kerran kuukaudessa palkan. Hmm.

Ongelmani on vuodesta toiseen se, että en osaa sanoa ei. Olen velvollisuusihminen ja kun valtio on maksanut minulle kalliin koulutuksen, koen velvollisuudekseni tehdä sillä jotain kaikkia hyödyttävää.

Mutta ryhtyminen palkitsee. Kalmalinja on kaunein muusista ja lupautuminen puhumaan ja kirjoittamaan sysää ajattelemaan. Lähes aina velvollisuus muuttuu oikeudeksi. Edesmennyt ihmisoikeusjuristi Matti Wuori sanoi joskus, että hänelle loma on jonkin toisen asian tekemistä. Niin minullekin. Ei minulla ole koskaan lomaa. Miten voisi ollakaan, koska kaiken minkä teen, teen intohimosta.