Finncon 2008

Avaudun. Alkutaipaleeni kirjallisuudessa oli silkkaa scifiä, tai siis spekulatiivista fiktiota, kuten sitä nykyään kutsutaan. Yläasteikäisena julkaisin kolme numeroa Kvasaari-nimistä scifi-lehteä muutaman kaverini kanssa. Mukana oli mm. Tuukka Tomperi. Kvasaari oli tasoltaan juuri sellainen kuin yläasteikäisten poikien lehden voi olettaa olevankin. Internetin maailmassa mikään ei katoa ja tämä osa menneisyyttäni paljastuu ainakin täällä.

Viikko sitten scifi-menneisyyteni tulvehti takaisin mieleen, kun puolisattumalta päädyin Finncon 2008 -tapahtumaan. Mielenkiintoisia keskusteluja. Varsin vähän vaikutti muuttuneen sitten 1980-luvun lopun. Edelleen scifi-väki valittaa kuinka kaltoin valtajulkisuus heitä kohtelee. Ja on osin oikeassa. Paavo Haavikon tai Hannu Salaman scifi-kirjoja ei luokitella scifiksi (tai spekkikseksi) koska he ovat arvostettuja kirjailijoita, jotka saisivat tahran kylkeensä viihdegenren myötä.

Mutta väittäisin, että osasyyllinen valtavirtakirjallisuutta suosivan julkisuuden nyreilyyn scifiä kohtaan on scifi-skene itse. Kun luodaan itseriittoinen alakulttuuri (vrt. dekkariväki), jonka jäsenistä osa ei lue mitään muuta kirjallisuutta kuin scifiä,  syvennetään juoksuhautoja.

Viisauden sanoja sen sijaan kuului Finnconin juhlavieraan brittikirjailija M. John Harrisonin suusta. Hän sanoi yhdessä paneelissa vastustavansa scifi-genreä ja yleensäkin kirjallisuuden jaottelua vastaaviin lajeihin. Näin juuri. Mielenkiintoisen ja tyhjänpäiväisen kirjallisuuden rajalinja sijaitsee kunkin genren sisällä ei niiden välillä.