Suomalaisen kirjallisuuden estetiikan ytimessä on muutamia julkilausumattomia direktiivejä. Yksi on adjektiiviatribuuttien kielto. Vältä niitä viimeiseen asti. Varsinkaan ei saa viljellä ilmaisuja, joita kielioppiväki kutsuu subjektiivisiksi asenneadjektiiveiksi kuten ”pitkä ryhdikäs upseeri”.
Mutta torjuttu palaa aina, muistamme Freudin opit. Minne menevät muhkeat adjektiivit, jotka on karun Pohjolan kirjallisuudesta uloskatsottu?
Kustantajien katalogeihin tietysti. Kuluneella viikolla luukkuun kolisseet luettelot kertovat, että keväällä ilmestyy muun muassa ”tummanpuhuva romaani”, ”lumoava kertomus”, ”villin mielikuvituksellinen gangsteriromaani”, ”loistelias sukutarina”, ”aistivoimainen esikoisromaani”, ”herkullisen ajankohtainen romaani”, ”hykerryttävä viihderomaani”, ”hellä ja armoton kulttiromaani” ja – paras kaikista – ”vinksahtaneen runollinen romaani.”
3 Comments
Niinpä, niitä myydään niillä, mitä ne eivät sisällä.
Hmmm… haluaisinpa tietää millainen on ”vinksahtaneen runollinen romaani” mainos on sen verran hauska että melkein voisin ko. kirjan hankkia ihan mainoslauseen perusteella.
Mä itse asiassa mietin noita just, kun käyskentelin Akateemisessa rauhaisasti etsien itselleni luettavaa. Heti kun kirjan takakansitekstissä oli jotain epämääräistä luonnehdintaa tai hehkutusta ”N.N. on loistelias oman sukupolvensa tulkki”, niin tuli aaaarrrrgggghhh-uuuuuussssssccccchhh-olo, enkä todellakaan ostaisi ko. opusta. Tosin tuli just nyt tätä kirjoittaessa mieleen, että Jarkko susta on taidettu sanoa samaa. 😀 Anyway, jotenkin tollasissa on aina se vaara, että kun en itsekään oikein tiedä, että mitä tämä mun sukupolveni tulkkaa tai mitä tästä pitäisi tulkata, niin en oikein tiedä, että mitä ko. kirjailijat edustavat. Ja usein ne teokset, joiden takakansissa tai liepeissä on käytetty suurimpia ylistyssanoja, ovat niitä suurimpia pettymyksiä. Ai mitä sitten ostin: No, Vadelmavenepakolaisen ja naapurimaasta ”Allt är bara bra, tack” -opuksen. Jälkimmäisestä ei mitään käsitystä (nimi houkutteli) ja ensimmäinen vaikuttaa itse asiassa sangen kiehtovalta kaistapäisyydessään, vaikka ymmärrän niitä, jotka eivät kirjasta ole liiemmälti pitäneet. Toistaiseksi jaksan suhtautua ko. vauhkoiluun huumorilla, siis Ruotsi-vauhkoiluun (ja olen tunnistanut muutamat ajatusmallit kauhukseni itselleni kuuluviksi…). Hyvää joulunodotusaikaa, pippalonne (tuorein teksti) vaikuttivat erittäin kivoilta! 🙂