”Kirja ei ole tie kolmannen miehen sydämeen”

Jos jokin kirjallisuudessa on pysyvää, niin se on puhe kirjallisuuden kuolemasta. Viime aikoina lopullisen kuoliniskun antajaksi on löydetty television suoratoistopalvelut, joista saa tarinallista nautintoa vaivatta suoraan suoneen. Kuka enää etsisi elämyksiä väsähtäneestä paperisesta käyttöliittymästä, kun muutamalla klikkauksella tarjolla on Netflixin ja HBO:n kautta mittaamattomasti Hollywoodin karkkia?

Kirjallisuushuolta on kannettu ennenkin. Esimerkiksi vuonna 1968 Väinö Kirstinän toimittamassa teoksessa Kirjoittajan työt, jonka suureksi riemukseni löysin kesähuvilan hyllystä.

”Vaikka kirja on yhä tärkein kulttuurin levittäjä, se tavoittaa vain ohuenpuoleisen kerroksen kansaamme. On todettu, että joka kolmas suomalainen jää täysin kirjojen maailman ulkopuolelle…Suomen Gallupin haastattelussa  vuonna 1952 kävi ilmi, että 36 % kaikista haastatelluista ei ollut lukenut yhtään kirjaa päättymässä olleen vuoden aikana.”

Kirstinä ei jää vain kauhistelemaan tilannetta, vaan tekee ehdotuksia:

”On tarpeen, että viestimiä hallitseva valistunut eliitti ohjailee yleisen kulttuuriedun nimissä viestinten keskinäistä vaikutusta siten, että kirjapropaganda jatkuu ja tehostuu.”

Tämä ainakin on toteutunut viisikymmentä vuotta Kirstinän painavien sanojen jälkeen. Jos jostakin vallitsee yhteiskunnan eliitin kesken yksimielisyys vuonna 2019, niin se on huoli lukutaidon heikkenemisestä. Helsingin Sanomat ja YLE tursuavat uutisia ja huolestuneita mielipiteitä kirjallisuuden tärkeydestä. On perusteltu työryhmiä, on käynnistetty monenlaisia lukutaitokampanjoita.

Kirstinällä on myös suorempia ehdotuksia:

”Vaatimukset kulttuurin demokratisoimiseksi, sellaiset kuin ”kulttuuria kansalle”, voidaan toteuttaa kolmannen miehen, kirjattomaksi jääneen kansan kolmanneksen kohdalla vain siten, että kulttuuri ja sen korvikkeetkin annetaan muuta välinettä kuin kirjaa käyttäen. Kirja ei ole tie kolmannen miehen sydämeen. Myös kolmas mies tarvitsee tavoitteita, toimintamalleja ja tunnuksia, joihin hän voi hahmottaa elämäänsä. Hän etsii niitä uusista välineistä, erityisesti radiosta ja televisiosta. Kirjailijan on sen vuoksi siirrettävä kirjojensa ajatukset näiden viestimien kieliin.”

Hyvänen aika. Jo viisikymmentä vuotta sitten annettiin periksi. Televisioviihteelle ei voi mitään. Parempi ryhtyä käsikirjoittajaksi Netflixille kuin yrittää tulla toimeen kirjailijana.