
Syksyksi Suomeen
Paluu Lissabonin leppeydestä Suomeen nimenomaan lokakuun lopussa voi ehkä kuulostaa oudolta. Mutta minä olen aina rakastanut kuulaita syyspäiviä, niiden kirkkautta ja kirpeyttä, syksyn keltaisten lehtien

Paluu Lissabonin leppeydestä Suomeen nimenomaan lokakuun lopussa voi ehkä kuulostaa oudolta. Mutta minä olen aina rakastanut kuulaita syyspäiviä, niiden kirkkautta ja kirpeyttä, syksyn keltaisten lehtien

Jarkko Tontti -podcastin vieraaksi saapui Ari Wahlsten. Hän on käsikirjoittaja, ohjaaja, kirjailija, näyttelijä, laulaja, sarjakuvantekijä – todellinen kulttuurin monitoimimies. Monet muistavat hänet Lapinlahden linnut -yhtyeestä.

Totuttuun tapaan iso osa kesästäni on kulunut Kangasalla huvilalla, jonka vanhempani ostivat kauan sitten 1970-luvulla. Kun on asunut taas kerran vuoden ulkomailla, tällä kertaa Jerusalemissa,

Tulin Jerusalemista Suomeen ja olen täällä koko huhtikuun. Onpas tämä, ajattelin heti lentokentällä kun räntäsade iski kasvoihin. Talvista on. Ehkä tähän tottuu. Ja nyt on

Kevät hiipii Jerusalemiin. Tänään lämpöä oli jo yli kaksikymmentä astetta. Köllöttelen parvekkeella ja päivä on kirkas. Ei vähiten siksi, että luen ensimmäistä kritiikkiä uusimmasta kirjastani,

Lue myös: Kirjailija Jerusalemin kaduilla. Parnasso 1/2024. Vierailin äsken vasta-avatussa Israelin kansalliskirjastossa. Melkoinen paikka! 4 miljoonaa kirjaa ja lisäksi valtavasti ikivanhoja käsikirjoituksia. Ja nuorempiakin, muun

Kolmas aamu Jerusalemissa, uudella kotikadullani Halamed Heillä, Katamonin kaupunginosassa. Pohjoisen ihmiselle täällä on kovin kuumaa, yli kolmekymmentä astetta joka päivä. Mutta aamut ja illat ovat

Jarkko Tontti -podcastin vieraana kirjailija, dramaturgi ja ohjaaja Tuomas Timonen. Onko uustaistolainen woke-ideologia vallannut teatterin ja varsinkin Teatterikorkeakoulun? Tappaako puritanistinen puhdasoppisuus teatterin? Pohjois-Karjalasta syntyisin oleva

Jarkko Tontti -podcastin vieraana kirjailija Johanna Venho. Venho tuli suuren yleisön tietoisuuteen erityisesti romaanillaan Ensimmäinen nainen (2019), joka kertoo Sylvi Kekkosesta. Mikä on faktan ja

Kesä alkoi, melkein. Vuosi Portugalissa on ohi ja suuntasin tavanomaiseen tapaan Kangasalle. Vehreää luontoa, aurinkoa ja hyttysiä, sitä itseään. Eniten mieltäni kuumottaa kuitenkin muutama vuosi