
Taikavuori
Yle Radio 1:ssä alkoi uusintana kuunnelmasarja Thomas Mannin Taikavuoresta. Tämä kävi hyvin, ajattelin aloittaessani ensimmäisen osan kuuntelemisen. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut lukevani romaanin uudestaan.

Yle Radio 1:ssä alkoi uusintana kuunnelmasarja Thomas Mannin Taikavuoresta. Tämä kävi hyvin, ajattelin aloittaessani ensimmäisen osan kuuntelemisen. Olen jo jonkin aikaa suunnitellut lukevani romaanin uudestaan.

Lauantai 27.10.2018 11:00–11:30 Töölö-lava. Kirjailija salakuuntelijana. Millaisia elementtejä omasta elämästään ja ympäristöstään kirjailija voi poimia? Mistä poimia aiheita kirjoittamiseen ja saako kirjoittaa myös läheisten elämästä

Perinteitä kunnioittakaamme. Vuosittainen PEN-kongressi on kuumeisen kiireinen mylläkkä, jonka aikana en pysty keskittymään muuhun kuin kongressitapahtumiin. Myös aikaisempina vuosina olen kirjoittanut blogimerkinnän kongressin päätteeksi hotellin

Nostalgian aalto humahti lävitseni, kun luin Helsingin Sanomista Jussi Ahlrothin jutun Suomen Pelimuseon uudesta näyttelystä. Astuit ansaan! esittelee suomalaisen roolipelaamisen historiaa. Siis sen alkuperäisen roolipelaamisen,

On nostattavaa saada uusi kirja ensimmäistä kertaa käsiinsä. Vuosien kuluessa kokemus kylläkin laimenee. Jotain luulen muistavani siitä mielettömästä onnen tunteesta, joka humahti lävitseni vuonna 2006,

Maanantai 28.5.2018 klo 10–17 Turun yliopisto, Janus-Sali, Sirkkala (Kaivokatu 12) Ohjelma 10:15 Heikki A. Kovalainen: Mitä on rasismi, ja milloin kirja on rasistinen? 11:00 Hanna

Viime viikolla matkustin Bledin pikkukaupunkiin Sloveniaan, jossa pidetään vuosittain PEN-tapaaminen. Edellisen kerran olin täällä näköjään vuonna 2011. Tänä vuonna juhlistettiin Bledin kirjailijakokousten viisikymmenvuotispäivää. Yksi puhujista

Pakkanen kirveli poskia, mutta siitä välittämättä kävin eilen pitkästä aikaa Helsingin yliopistolla. Sanna Nyqvistin ja Outi Ojan Kirjalliset väärennökset -teoksen julkaisutilaisuus pidettiin Tiedekulmassa. Yliopiston työntekijät

Osallistuin äsken Zagrebissa Kroatian PENin 90-vuotisjuhliin. Vuonna 1927 perustettu Kroatian PEN on melkein saman ikäinen kuin Suomen PEN, joka viettää ensi vuonna samaa juhlavuotta. Tilaisuus

Eilen jaettiin jälleen Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto. En harmikseni päässyt mukaan juhliin, koska olen Strasbourgissa. Kirjailijadelegaatiomme (Pajtim Statovci, Heikki Karjalainen ja Juha Itkonen) tapasi ison joukon