
Kesän luvut
Jälleen kerran huomaan kirjoittavani blogausta PEN-kokouksen jälkeen, ensin hotellin aulassa ja nyt lentokentällä. Ruotsin PENin vieraana Malmössä kuuntelin muun muassa vuoden 2003 rauhannobelistia Shirin Ebadia.

Jälleen kerran huomaan kirjoittavani blogausta PEN-kokouksen jälkeen, ensin hotellin aulassa ja nyt lentokentällä. Ruotsin PENin vieraana Malmössä kuuntelin muun muassa vuoden 2003 rauhannobelistia Shirin Ebadia.

Päivän uutisen mukaan Väinö Linnan perikunta ei tue Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan tuotelanseerauksia, esimerkiksi wc-harjoja. Perikunnan mukaan Väinö Linna itsekään ei olisi moisia hyväksynyt.

Sosiaalisen median peukutusten myötä päädyin äskettäin lukemaan Hanna Meretojan professoriluentoa Kirjallisuus ja mahdollisuuden taju. Monessa viisasta pohdintaa. Minua esityksessä kosketti muun ohella viittaus Robert Musilin

Lontoo, jälleen. Käynnissä olevan PEN Internationalin hallituksen kokouksen yksi kuumimpia aiheita on Venäjän PENin tilanne. Iso joukko nimekkäitä kirjailijoita (esimerkiksi nobelisti Svetlana Aleksijevitš) on eronnut

Tämän vuoden Finlandia-palkintojen saajissa oli kaksi runoilijaa. Siis vaikka runoteokset pudotettiin kauan sitten, vuonna 1993, pois kilpailusta. Se johtui tietysti siitä, että runokirjat olisivat voittaneet

Suomessa kirjaihmiset kerääntyvät parhaillaan luonnonkauniin Itä-Pasilan kirkkaana hohtavaan helmeen, Messukeskukseen. Minä sen sijaan istun kahvilan terassilla Tkalčićeva-kadulla Zagrebissa. Eilen päättyi Kroatian Kirjailijaliiton ja European Writers

Puhetta tuoreesta esseekokoelmasta Viisastuminen sallittu, kuunneltavissa YLE Areenassa. Kalle Haatanen: Aikalaiskokemus ja ajan henki. YLE Radio 1. 1. lokakuuta 2016. Puheen iltapäivä. Vieraana kirjailija Jarkko

Viikon päästä Ourensessa Galiciassa alkaa PEN Internationalin 82. kongressi. Satapäinen joukko kirjailijoita kymmenistä maista kokoontuu yhteen miettimään, mitä mieltä kirjailijat ovat ajankohtaisista kysymyksistä. Tiedossa on

Mahdollisen Kirjallisuuden Klubilla Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran jäsenet keskustelevat uusista teoksistaan valitsemansa haastattelijan kanssa. Tässä klubi-illassa (24.8. klo 18-20) Markku Eskelinen ja Antti Arnkil keskustelevat Markku

Suomessa monen loma päättyy jo elokuussa. Muualla Euroopassa lomat vasta alkavat. Itse jatkan jo kesäkuussa alkanutta maaseutuelämääni. Lomalla tosin en ole, vaan aina töissä, mitä