Cambridge

Tämän syksyn olen asunut Cambridgessa. Puolisoni Maijastina Kahlos on täällä Visiting Fellow’na, ja minä tulin mukana. Cambridgen yliopiston kymmenistä collegeista Clare Hall on perheystävällisin, ja runoilija-edustuspuolisokin on päässyt nauttimaan collegen ylenpalttisista aterioista, kuntosalista ja uima-altaasta.

Paikanvaihto tekee tunnetusti hyvää kirjoittamiselle. Näkymä kodistamme collegen puutarhaan ei ole pöllömpi. Turhia ja tarpeettomia muureja esimerkiksi, mutta hyvältä näyttää. Syksy on ollut lempeä, ja vihreys on täällä sinnitellyt pidempään kuin arvasinkaan.

Ehkä siksikin kirjoittaminen on rullannut mukavasti. Uusi romaani on käynnistynyt, ja sen ohella esseitä ja runoja on pullahdellut. Yksi teos on myös saapunut viimeistelyvaiheeseen: Maaliskuussa 2022 ilmestyy Vedeera ja polttavan auringon maa, kolmas itsenäinen osa Vedeera-sarjaan. Kansikin saapui jo.

Pieneksi kaupungiksi Cambridgen kulttuuritarjonta on melkoista. Viime viikolla ad hoc -teatterikäynti osoittautui hämmentäväksi sattumaksi. En juuri ollut perehtynyt etukäteen siihen, mitä on tulossa ja ällistykseni näytelmä käsittelikin Jean Sibeliusta. Julian Barnesin novelliin perustavassa Lemon Tablessa vanha ja katkeroitunut säveltäjä tuskailee, kun säveltäminen ei enää suju. Väkevä teos. Barnesin teoksia ei ole enää kymmeneen vuoteen ilmestynyt suomeksi, tämä novelli ainakin voisi kiinnostaa suomalaisia lukijoita.