Ilmaisunvapauden uudet ja vanhat uhat. Kirjailija 4/2008.

Jarkko Tontti: Ilmaisunvapauden uudet ja vanhat uhat

Kirjailija 4/2008, s. 37-39.

 

Lue myös: Sananvapaustaantumasta ja historiasta. Defensor Legis 2/2023.

Lue myös: Tarkoituksista ja keinoista. Esseitä. Docendo 2022.

Perustuu Suomen PENin ja oikeusministeriön 17.11.2008 järjestämässä Ilmaisunvapaus on kirjailijan perusoikeus –seminaarissa pidettyyn esitelmään

Kun Ateenan kansankokous vuonna 399 eaa. tuomitsi filosofi Sokrateen kuolemaan keskeiset syytökset olivat ”nuorison turmeleminen” ja se, ettei Sokrates ”kunnioittanut valtion jumalia”.

Kovin vähän on muuttunut kahdessa ja puolessa tuhannessa vuodessa.

Edelleen lasten ja nuorten niin sanottu suojeleminen sekä uskonto ovat usein käytettyjä perusteluja kun ilmaisunvapautta ja taiteen vapautta rajoitetaan.

Äskettäin taidekeskus Annantalon kauhuaiheinen taidetyöpaja aiheutti järkyttyneiden kansalaisten vastalausemyrskyn. Jälleen kerran ”nuorison turmeleminen” sai toimia syynä taiteellisen toiminnan rajoittamisyritykselle. Hätkähdyttävän monella aikuisella tuntuu olevan vimmainen halu kasvattaa lapset ja nuoret pumpuloidussa umpiossa ja välttää ihmisenä olemiseen liittyvien vaikeiden aiheiden käsittely varsinkin taiteen keinoin. Kurssille osallistuneet nuoret vastasivat keuhkoajille kysymällä, pitävätkö aikuiset heitä tyhminä.

Saman kysymyksen haluaisin esittää Helsingin käräjäoikeudelle, joka tuomitsi kuvataiteilija Ulla Karttusen syylliseksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan, lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja levittämiseen, vaikka hänelle ei rangaistusta teosta määrättykään.

Kuten muistamme, Karttunen oli rakentanut Neitsythuorakirkko-nimisen teoksensa käyttäen internetistä ladattuja lapsipornokuvia. Teoksen tarkoitus oli nimenomaan kritisoida internetin lapsipornoa.

Erityisen hämmentävä oli käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan taiteilijalla on erilainen ilmaisuoikeus kuin toimittajalla tai tiedemiehellä. Käräjäoikeuden mukaan taiteilija ei voi samalla tavalla kuin toimittaja tai tutkija esittää ”osana taideteostaan laissa kiellettyä kuvamateriaalia yhteiskunnalliseen mielipiteenmuodostukseen vaikuttavasti”.

Äskettäin ilmestyneessä teoksessaan Taiteen vapaus perusoikeutena Pauli Rautiainen toteaa, että taiteen vapauden turvaava perustuslain säännös on erittäin heikosti tunnettu. Karttusen saama tuomio ja käräjäoikeuden perustelut vahvistavat väitteen hätkähdyttävällä tavalla.

Suomen perustuslaki turvaa myös ilmaisunvapauden eli arkikielessä sananvapauden, mutta taiteen ja tieteen vapaus on sitä vahvempi. Ilmaisunvapautta on perustuslaissa rajoitettu lastensuojelutarkoituksissa elokuvien osalta. Taiteen ja tieteen vapauteen ei tällaista rajoitetta kuulu. Taiteen vapaus on, tai sen pitäisi olla, vahvempi kuin tavanomainen sananvapauden suoja, mikä juontuu taiteellisten teoksien ominaislaadusta.

Pitää ehkä pitää kaivella kansallista alitajuntaa ja historiaa, jotta löytäisimme syyn Ranskan vallankumouksesta juontuvien yksilönvapauksien heikolle asemalle Suomessa. Varsinkin valistusfilosofi Voltairen aina ajankohtainen tiivistys: ”Olen eri mieltä kanssanne, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttanne sanoa mielipiteenne” tuntuu olevan kovin vaikeasti nieltävissä oleva periaate. Voimakas paine yksimieliseen konsensukseen ja erimielisyyksien heikko sietokyky asiassa kuin asiassa ovat suomalaisen mentaliteetin erityispiirteitä.

Entä kirjallisuus? Sokrateen tuomitsijoiden perilliset tuntuvat jättäneen sen rauhaan. Sitten Hannu Salaman Juhannustanssien fiktiivisten teosten kimppuun Suomessa ei ole juuri käyty.

Kirjallisuudessa voi nykyään sanoa mitä tahansa. Myös raakaa väkivaltaa, pornoa ja pedofiliaa voi painaa tekstinä kirjan kansiin. Kukaan ei kuohahda vaikka kirjailija ei teoksessaan hirveyksiä suurieleisesti tuomitse, vaan vain kuvaa, ei vaikka teos olisi koulujen kirjallisuudenopetuksen materiaalina. Mutta jos samoista aiheista tehdään videotaideteos tai tietokonepeli, on paljon todennäköisempää, että ilmaisunvapauden kimppuun käydään. Voi olla, että tämä kertoo kirjallisuuden merkityksen vähenneen nyky-yhteiskunnassa. Tai sitten vain sukupolvien kuilusta, internet ja tietokonepelikulttuuri voivat olla outoja ja pelottavia ilmiöitä ihmisille, jotka eivät niiden keskellä ole kasvaneet.

Muistan omasta lapsuudestani kuinka vuonna 1985 Raid over Moscow -niminen tietokonepeli aiheutti kohua kansanedustaja Ensio Laineen tehtyä kirjallisen kysymyksen pelin soveliaisuudesta julkiseen levitykseen. Laineen ja muiden allekirjoittaneiden mielestä peli vahingoitti ”naapuriystävyyttä ja lasten rauhankasvatustavoitteita.”

Uskonto ilmaisunvapauden uhkana

Entä Sokrateen kuolemaan tuominneiden toinen perustelu, se, ettei hän kunnioittanut valtion jumalia?

Sherry Jonesin Medinan jalokivi -romaani kertoo Islamin profeetta Muhammadin lapsivaimosta Aishasta. Newyorkilaiskustantamo Random House peruutti teoksen suunnitellun julkaisun, kun kirjasta oli annettu lausunto, joka varoitti levottomuuksista à la tapaus Salman Rushdie. Lokakuussa 2008 Britanniassa kirjan julkaisemisesta jo päättäneen Gibson Square -kustantamon työntekijän kotiin tehtiin polttopullohyökkäys.

Suomessa kirjaa ei ilmeisesti julkaista. Kustantamot sanovat tämän perustuvan vain kirjallisiin lähtökohtiin, mikä voi hyvinkin pitää paikkansa. Medinan jalokivi ei ole kirjallisesti erityisen korkeatasoinen taideteos.

Mutta toivoisin silti, että Medinan jalokivi julkaistaisiin ilmaisunvapauden nimissä samalla tavoin kuin taannoisen Muhammad-pilapiirrosjupakan kuvat julkaistiin kymmenissä maailman laatulehdissä. Niitä ei julkaistu siksi, että olisi haluttu loukata joidenkin uskoa, eikä siksi, että ne olisivat olleet poikkeuksellisen korkeatasoisia.

Julkaisemisella tehtiin selväksi, että ilmaisunvapaus on avoimen yhteiskunnan keskeisiä periaatteita eikä uhkailuun alistuta. Myös hölmöjä pitää saada puhua, ja epäviisaita.

Muhammad-pilapiirrosjupakassa Suomi oli yksi pahiten takkiinsa saaneista. Helsingin Sanomat kieltäytyi julkaisemasta kuvia ja kun piskuinen äärioikeistolainen nettilehti lopulta ne julkaisi, pääministeri Vanhanen pyysi anteeksi, ainoana pääministerinä koko Euroopassa. Suomen valtion pääministeri pyysi anteeksi sitä, että joku käytti perustuslain takaamaa ilmaisunvapauttaan. Samalla hän lähetti maailmalle viestin, että väkivallalla uhkaamalla saa tahtonsa läpi Suomessa.

Myös presidentti Tarja Halonen ja silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja pyysivät anteeksi.  Saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung kutsui Suomea valtioksi, jossa ”on pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne” – ja oli siinä aivan oikeassa.

Usein esitetään, että ihmisten pyhinä pitämiä asioita ei saa loukata.

Mutta mitä oikeastaan on pyhä?

Käytännössä pyhiksi kutsutaan asioita, joista joidenkin mielestä ei pitäisi avoimesti keskustella. Vaikkapa uskonnon nimissä tapahtuvasta naisten alistamisesta. Medinan jalokivi -romaani muistuttaa siitä, että lapsiavioliitot – jotka ovat samalla pakkoavioliittoja – ovat yhä arkipäivää suuressa osassa maapalloa. Kehitysmaiden tytöistä lähes puolet tulee raskaaksi, ennen kuin he täyttävät 18 vuotta.

Islamin profeetan vaimo Aisha oli yhdeksänvuotias. Medinan jalokivi -romaanissa hänen kohtaloaan on itse asiassa kaunisteltu, sen mukaan hän oli neljätoista kun profeetta ryhtyi suhteeseen hänen kanssaan. Raamatun mukaan nainen joka ei ole neitsyt avioliittoa solmiessaan ansaitsee kuolemantuomion. Jeesus ja Paavali eivät hyväksyneet avioeroa. Kovimman hinnan ’pyhästä’ ovat jo vuosituhansia maksaneet naiset kaikkialla maailmassa.

Jonkin asian julistamista pyhäksi harrastavat useimmiten myöhäisessä keski-iässä olevat äijät ympäri maailmaa – ja pönkittävät näin valtaansa. Ei pyhä mitään sen ihmeellisempää ole.

Mitä pitäisi tehdä?

Kulttuurin syvärakenteet muuttuvat hitaasti. Mitä pitäisi tehdä, siis Suomessa?

Ehkä näkyvin ja  selkein viesti avoimen yhteiskunnan puolustamiseksi olisi poistaa Suomen rikoslaista jumalanpilkkakriminalisointi. Hyvin tulkinnanvaraisena säädöksenä se on lainkohta, joka tarjoaa aivan liian helpon aseen ilmaisunvapauden, taiteen vapauden ja yleensäkin julkisen keskustelun rajoittamiseen.

Toinen vaihtoehto olisi muuttaa jumalanpilkka asianomistajarikokseksi eli rikokseksi, josta vain loukkauksen uhri voisi nostaa kanteen oikeudessa. Arvelen, että tämä riittäisi poistamaan jumalanpilkkakanteet oikeuskäytännöstämme.

Hyvä aivan äskettäinen esimerkki jumalanpilkkasyytösten käyttämisestä avoimen yhteiskunnan murentamiseksi löytyy naapurimaastamme Venäjältä. Siellä eri uskontoryhmät nostivat kanteen Suomessakin tunnetuista animaatiosarjoista The Simpsons ja South Park. Näiden väitetään ”lietsovan uskontojen välistä vihaa” ja ”turmelevan nuorisoa” ja ”aiheuttavat pelkoa, paniikkia ja kauhua lapsissa”. On vaadittu koko niitä lähettäneen televisiokanavan sulkemista ja sen korvaamista uudella lastenkanavalla jonka ohjelmat opettavat ”patriotismia, perhearvoja ja urheilua”. Myös Venezuelassa The Simpsons -sarja on joutunut valtionpäämies Hugo Chavezin tukijoukkojen hampaisiin.

Filosofi ja historioitsija Quentin Skinner on esittänyt, että vapauden pahin uhka länsimaissa ei ole kansalaisvapauksien suora ja avoin rajoittaminen esimerkiksi terrorismin vastaisen sodan varjolla. Sen sijaan se on vallankäytön harkinnanvaraisuuden lisääntyminen. Mitä tulkinnanvaraisempaa lainsäädäntö on, jumalanpilkkakriminalisointi hyvänä esimerkkinä, sitä enemmän valtaa siirtyy poliittisen vastuun piiristä viranomaisille ja tuomioistuimille ja sitä enemmän joudumme tyytymään ja luottamaan näiden hyväntahtoisuuteen.

Jarkko Tontti

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies