John Kellyn kirjasta A Short History of Western Legal Theory. Lakimies 8/1996.

Jarkko Tontti: John Kellyn kirjasta A Short History of Western Legal Theory

Lakimies 8/1996, s. 1282-1284.

John Maurice Kelly: A Short History of Western Legal Theory. Oxford University Press, Oxford 1992. XVII + 466 sivua.

Pitkän uran tutkijana ja poliitikkona tehneen irlantilaisen John Kellyn viimeiseksi jäänyt teos ei pyri sen enempään tai vähempään kuin koko länsimaisen oikeufilosofian historian pääkohtien esittämiseen. Esikuvakseen Kelly mainitsee Bertrand Russellin Länsimaisen filosofian historian, mutta myös suomeksikin käännetty Stig Strönholmin Länsimaisen oikeusajattelun historia on toiminut työn innoittajana.

Esikuvistaan Kelly kuitenkin pyrkii poikkeamaan mielenkiintoisella tavalla. Siinä missä Russell ja Strönholm noudattavat perinteistä tapaa kirjoittaa aatehistoriaa koulukuntia ja henkilöitä esitellen, Kelly lähestyy oikeuden teoreettista taustaa systemaattisesti, tarkastelemalla tiettyjä teemoja läpi koko teoksen.

Jokaisessa kymmenessä luvussa, jotka perustuvat melko perinteiseen tapaan periodisoida historian kulkua, hän pyrkii käsittelemään samoja teemoja: valtion perustaa, hallitsijan auktoriteerin ja oikeudellisen velvoitteen perustaa, tavanomaisen oikeuden ja lainsäädännön suhdetta, luonnonoikeutta, oikeusvaltiota, kohtuullistamista, oikeudenmukaisuuskäsityksiä, yhdenvertaisuutta lain edessä, yksityisomistusta, rikosoikeuden lähtökohtia ja kansainvälistä oikeutta. Tämänkaltainen lähestymistapa törmää tietenkin ongelmiin, koska menneinä aikoina ei näitä kaikkia nykyisen oikeustieteen ja yhteiskuntafilosofian käsitteitä yksinkertaisesti ollut olemassa. Toisaalta sen myöntäminen, että historioitsija on aina oman aikansa lapsi ja lähestyy menneisyyttä oman aikansa lähtökohdista on hedelmällisempää kuin positivistisen historiankirjoituksen epätoivoinen pyrkimys kohti objektiivista totuutta menneistä tapahtumista.

Se, että John Kelly aloitti akateemiset opintonsa klassillisen filologian parissa näkyy kirjan antiikkia käsittelevien lukujen monipuolisuudessa. Hieman samoin kuin H.T. Klami omassa oikeusfilosofian historiassaan Sanningen om Rätten, myös Kelly huomauttaa, että luonnonoikeusajattelu ei vahvimmin ilmennyt niinkään kreikkalaisten filosofien, kuin kirjailijoiden tuotannossa, josta Sofokleen Antigone on hyvä esimerkki:

Julistanut ei sitä sentään itse Zeus;

ei liioin Hadeen Dike moista käskyä

ihmisten tietoon suonut. Enkä uskonut,

nojalla että voisi sinun käskysi

lait kuolotonten polkea,

kirjoittamattomat ja muuttumattomat.

(Suom. Elina Vaara)

Kelly yrittää myös jokaisessa luvussa antaa kuvan aikakauden poliittisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta, mikä väistämättä jää pinnalliseksi tämänkaltaisessa yleisesityksessä. Tämä on kuitenkin lähtökohtana Kellyn  materialistiselle historiakäsitykselle: Taloudelliset ja poliittiset olosuhteet määrittävät mitä aatetasolla tapahtuu, eikä päinvastoin. Hyvä esimerkki tästä on kysymys siitä, miksi 1200-luvun yhteiskunta-ajattelijoiden tuotannossa demokraattiset elementit valtasivat alaa. Kellyn vastaus on, että syy löytyy uusista organisaatioista kuten dominikaaniveljeskunnasta, ammattialoittain järjestyneistä killoista ja yliopistoista, joiden säännöstöt määräytyivät ainakin osittain jäsenistön päätöksin. Täysin ehdotonta Kellyn materialismi ei kuitenkaan ole ja paikoin teoksessa tarkastellaan myös sitä kuilua, mikä vallitsi teoreetikkojen ajatusten ja käytännön oikeuselämän välillä. Etenkin käsitys ihmisten lähtökohtaisesta tasa-arvoisuudesta eli pitkään rinnakkain orjuuden kanssa, mikä aiheutti suurta päänvaivaa itsekin orjia pitäneen kirkon piirissä toimineille ajattelijoille.

Toisin kuin aatehistorioissa yleensä, Kelly käsittelee myös kuluvan vuosisadan tapahtumia, mikä historiankirjoituksen kannalta sisältää vaaran korostaa ajatussuuntauksia, jotka pian ehkä vaipuvat unohdukseen. Tälläkin uhalla Kelly ulottaa tarkastelunsa myös aivan viimeaikaisiin suuntauksiin oikeusteorian alalla, joista monet eivät saa häneltä kovin korkeaa arvosanaa. Etenkin Kelly tuntuu vierastavan kielitieteellistä ja muuta poikkitieteellistä oikeusteoreettista tutkimusta.

Huolimatta kirjan anglo-amerikkalaisesta yleissävystä Kelly pyrkii toimimaan jonkinlaisena sillanrakentajana manner-eurooppalaisen ajattelun suuntaan, mihin lienee vaikuttanut hänen pitkä oleskelunsa Heidelbergissa. Kirjan viimeisessä luvussa hän mm. esittelee Niklas Luhmannin ajattelua, mitä on turha etsiä muista englantilaisen kielialueen oikeusteorian oppikirjoista.

Jarkko Tontti