Jarkko Tontti: Vapaudesta, unista ja laista
Humanisti 4/2012, s. 22-23.
Vasta sairastuttuaan ihminen ymmärtää, mitä on terveys. Siksi vangit ovat vapauden asiantuntijoita. Vankiloissa ja muissa suljetuissa laitoksissa vapautta ajatellaan ja siitä uneksitaan varmasti enemmän kuin missään muualla.
Nopeasti ajateltuna unessa ihminen on vapaimmillaan. Mitä tahansa voi tapahtua ja kaikki tuntuu todelta, vasta juuri ennen heräämistä tajuntaamme voi tulla ajatus, että tämä onkin unta. Ja sitten olemmekin hereillä, jähmettävä arjen laava valuu päällemme ja kaikki on ennallaan. Äsken mitä todellisimmalta tuntunut uni karkaa horisonttiin ja pian on lähes mahdotonta muistaa mitä unessa tapahtui. Siksi moni pitää yöpöydällään unimuistikirjaa ja kirjoittaa unensa muistiin heti herättyään.
Mutta onko ihminen uneksiessaan lopultakaan vapaa? Muistamme filosofi René Descartesin ajatuksen. Mitä jos olemmekin juuri nyt parhaillaan unessa ja vain kuvittelemme olevamme hereillä? Descartes pohtii mahdollisuutta, että jokin pahantahtoinen demoni on ottanut meidät valtaansa ja kaikki nyt kokemamme on sen luomaa unikuvitelmaa.1 Tuoreempi versio tästä on tieteiselokuva Matrix (1999), jossa lähes koko ihmiskunta on vaivutettu yhteiseen uneen. Oikeasti ihmiset makaavat letkuissa jättimäisen koneiston uumenissa kukin omassa kammiossaan. He uneksivat ja luulevat elävänsä yhteisessä todellisuudessa, kovasti sen näköisessä jossa me parhaillaan elämme.
Myöhemmät filosofit ovat jatkaneet Descartesin ajatuksia toiseen suuntaan. Hahmotamme ympäröivää yhteiskunnallista todellisuutta ja omaa paikkaamme siinä aina opittujen ajatusten, huomaamatta perittyjen arvojen ja mielipiteiden – ideologian – kautta.2 Voidaan kysyä, elävätkö esimerkiksi kreikkalainen ortodoksimunkki, Pohjois-Korean kaltaisen diktatuurimaan kansalainen ja Pera Perussuomalainen Keravalta ollenkaan samassa todellisuudessa? Heidän kielensä ja heidän käsityksensä maailmasta ja itsestään poikkeavat radikaalisti toisistaan. Ja mikä vielä tärkeämpi kysymys, onko heistä kukaan enemmän oikeassa maailmakäsityksessään kuin toinen? Onko keinoa vapautua uskonnollisista tai poliittisista ennakkokäsitykistä ja huomaamatta perimistämme arvoista ja maailmanhahmottamisen tavoista? Vai voimmeko parhaimmillaankin vain vaihtaa ne toisiin ennakkokäsityksiin, siirtyä vankilasta toiseen, unimaailmasta uuteen unimaailmaan?
Matrix-elokuva päättyy toiveikkaasti, ihmiskunnan yhteinen pakkouni päättyy ja vapaa elämä oikeassa todellisuudessa alkaa. Tämän kaltainen vallankumouksen kaltainen tapahtuma on mahdollinen vain fiktiivisissä teoksissa.
En silti halua vaipua pessimismiin. Se, että vapaus on abstraktio ja tavoittamaton ideaali, ei tarkoita etteikö ihminen voisi olla enemmän tai vähemmän vapaa.
Vaikka ihminen olisi lapsuudesta asti indoktrinoitu esimerkiksi johonkin uskontoon, ei ole mahdotonta havahtua ajattelemaan ja kysymään. Loiko maailman ja kaikki sen asukit tosiaankin jokin yliluonnollinen olento vain muutama vuosituhat sitten? Pystyikö hän väitetty poikansa tosiaankin kävelemään veden päällä ja herättämään henkiin kuolleita? Onko johtajamme Kim Jong-il todellakin aina oikeassa ja Pohjois-Koreassa kaikki hyvin? Onko tosiaan niin, että Euroopan unioni ja maahanmuuttajat uhkaavat suomalaisuutta (mitä ’suomalaisuus’ sitten onkin)?
Siirtymä kohti vapaampaa olemista syntyy valppaudesta ja itsekriittisyydestä, uskalluksesta kyseenalaistaa ennen kaikkea omat uskomuksensa. Vapaimmillaan ihminen on silloin kun hän pohtii, punnitsee ja kyseenalaistaa itsestään selvinä tähän asti pitämänsä totuudet, kysyy itseltään miksi ajattelen näin, miksi kannatan ja vastustan näitä ja näitä asioita. Se on vapauden hetki.
Taiteita ja tieteitä on pidetty vapauden omimpana alueena. Mutta kuten ihmiselämän muillakaan osa-alueilla, niissäkään vapaus ei tarkoita uneksintaa vaan itsekuria ja itsekriittisyyttä. Tieteelliset innovaatiot syntyvät sitkeän, periksi antamattoman työn tuloksena. Jotta voisi kehittää jotain uutta, pitää ensin tietää oman alansa menneisyys, kaikki se, mitä on tehty aikaisemmin. Jotta osaisi kysyä uusia, mullistavia kysymyksiä pitää ensin tietää mitä kysymyksiä on jo kysytty.
Samoin eri taiteissa menestymisen välttämätön ehto on kurinalainen harjoittelu, silkka raaka työnteko ja oman alansa perinteen tuntemus. On sanottu, että kaikki filosofia on vain reunamerkintöjä Platonin teoksiin. Samoin on kirjallisuus perinteen jatkamista, ikuisten kysymysten ja aiheiden uudelleen muotoilua nykyhetkessä. Kaikkein avantgardistisimmat ja uutta luovimmat kirjalliset teokset ovat syntyneet rajoitteiden kautta, kuten Georges Perecin tunnettu teos La Disparation, joka on kirjoitettu kokonaan ilman e-kirjainta.
Vapaus ei siis oikeastaan missään tai koskaan tarkoita vapautta ’tehdä mitä mä niinku haluun’, vaan vapaus syntyy aina rajoitteista ja pakoista, säännöistä. Nuorisokulttuurille tyypillinen vapausihannointi on kovin usein vapauden vastakohta. Muinainen ja toteutunut vaatimus ’Keskiolut kioskeihin’ voi tuntua vapauden lisäämiseltä, mutta loppupeleissä alkoholisti on kaikkea muuta kuin vapaa, heroinistista puhumattakaan. Samoin anarkia ei ole vapauden huipentuma vaan sen pohjakosketus. Yhteisesti sovituilla ja ylläpidetyillä säännöillä yhteiskunta takaa jäsenilleen vapauden. Rajoittamalla itse itseään, asettamalla sääntöjä omia taipumuksiaan, viettejään ja halujaan vastaan, ihminen ja yhteiskunta voivat haparoida kohti vapautta. Luulen, että aika moni vanki on samaa mieltä.
Jarkko Tontti
Kirjailija, runoilija ja lakimies
1 René Descartes: Meditationes de prima philosophia, 1641. Suom. Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta. Suomentaneet Tuomo Aho ja Mikko Yrjönsuuri. Helsinki, Gaudeamus 2002.
2 Ks. esim. Paul Ricœur: Science et idéologie (1974). Teoksessa Du texte à l’action.Seuil, Paris 1986.
1 Comment
Ajatuksia herättävä teksti, kiitos, tulee ylipitkä vastaus! Itse ajattelen että vapauden lähtökohtana on oltava olettamus ihmisen perimmäisestä pyrkimyksesta ajattelun rehellisyyteen ja totuuteen itselleen, mainitsemistasi valppaudesta ja kriittisyydestä uskomuksilleen. Jos olisimme rajattomaksi ajaksi suljettu huoneeseen yksin, olisimmeko rehellisiä itsellemme?
Ajattelumme on kokemustemme (ja ehkä pienin osin myös perimämme) summa. Vapaudessa mielestäni kyse olisi nimenomaan tästä summasta koostuvan intuition seuraamisesta ja sen kehittämisestä. Intuitiomme siis elää ja muuttuu ajattelumme ja kokemustemme myötä. Kuten sanoit vapauteen liittyy ajatus oman ajattelun jatkuvasta kehittämisestä ja myös että tiedostamme intuitiomme haavoittuvuuden ennakkoluuloille ja vapautta rajoittaville vieteille.
Ja kuten toit esille vapautta on että Pera Perussuomalainen pyrkii murtamaan ajattelumallejaan, joihin hän on tottunut tai joihin hänet on ”käännytetty”. Vapautta edistetään myös sillä että luodaan tilaa vapaalle ajattelulle, ei lokeroida ihmisiä Pera Perussuomalaisiksi. Itse uskon että ihmiset olisi avoimempia uusille ajatuksille, mutta helposti eristämme heidät ahtaaseen ajattelun vankilaan ennakkoluuloillamme.
En oikein ymmärtänyt ajatustasi rajoituksista vapauden edellytyksenä. Rajat saattavat edistää luovuutta ja uuden keksimistä mutta eivät mielestäni vapautta. On oltava vapaus kirjoittaa runo lukematta yhtään runoa. Saman idean saa keksiä uudelleen perehtymättä kaikkiin tieteellisiin artikkeleihin.
Minäkään en usko että on utopistista yhteistä ideaalia vapauden tilaa tai ehkä vielä tärkeämmin että se olisi edes tavoiteltava asia. Ehkä vapautta (tai ainakaan sen ideaalia) ei pidä sotkea ajatukseen mikä on parasta maailmalle tai yksilölle. Voimme säilyttää romanttisen vapauden käsitteen; ajatellessamme ja unelmoidessamme voimme olla täysin vapaita. Eämässämme meidän ei tarvitse pyrkiä anarkiaan mutta ei myöskään olettaa vapauden tarvitsevan kontrolliyhteiskuntaa. Voimme maailmamme reunaehdot hyväksyen luottaa että menemme yksilöinä ja kollektiivisti kohti sopivaa vapauden tasoa kun kukin seuraamme vapaan ajattelun tuloksena rehellistä intuitiotamme ja toimimme sen mukaan.