Kirjoitin heräämisestä. Tosin Helsingin Sanomien ediittorit vaihtoivat otsikon ja lisäsivät minulle vieraan ingressin. Turhia. Mutta siitä heille maksetaan.
Teksti jäi puolitiehen. Kun herääminen on loppuun herätty, alkavat ihmisenä olemisen korkeat hetket. Kahvilla nostatetut aamutunnit ovat loisteliaita. Silloin pitää kirjoittaa. Kirjoitankin. Mutta aina ei kannata kirjoittaa, ei joka päivä. Muuten ammentaa varastonsa tyhjäksi. Varastoa pitää myös täyttää, hyllyttää uutta tavaraa.
Viime päivät olen aamun kirkkaina tunteina tehnyt jotain muuta. Urheillut, väsyttänyt itseni äärirajalle ja sen yli. Ja olen lukenut. Se tuntuu hurjalta, ylenpalttiselta. Siis käyttää kirjoittamisen parhaat hetket sittenkin lukemiseen. Luulen muistavani samat tunnot opiskeluajoilta. Kun meni kello 8 tai 10 alkavalle kiinnostavalle luennolle. Tai luki tenttiin ja kirja antoi ja avarsi.
2 Comments
Pidin kolumnistasi. Erityisesti siksi, että siinä on mukavan proosallinen klangi – proosallisia elementtejä käytetään ihan liian harvoin kolumneissa. On kiehtova tunne, kun kolumni tuntuukin tarinalta.
Kiitos. Kolumnistiikassa on omat kirjoittamattomat sääntönsä. Mutta ne ehkä koskevat enemmänkin toimittajia. Jos kirjailijalta tilataan kolumneja, ne voivat välillä olla mitä vaan, ja ovatkin.