Pitkästä aikaa ryhdyin kotimaiselle proosalle. Etulehdelle kirjoittamani merkinnän mukaan olen ostanut Olli Jalosen romaanin Hotelli eläville kalliolaisesta antikvariaatista toukokuussa 2008, hintaan 1 euro. En tiedä miksi tartuin siihen nyt. Myönnettäköön, tämä on ensimmäinen jaloseni. Maailmassa on niin paljon kirjoja, niin paljon.
Koen outoa velvollisuutta perustella miksi kirjoitan romaanista, joka on ilmestynyt kolmekymmentä vuotta sitten. Kirjavuoden hulinakierto, vaikka yritän suojautua siltä, tykyttää taustalla. Riittäisikö perusteluksi se, että Olli Jalonen täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Tai se, että häneltä on tänä syksynä ilmestynyt uusi romaani Miehiä ja ihmisiä? Vai riittäisikö se, että teos on kelpoa romaanikirjallisuutta?
Kestävä kirjallisuus kysyy ihmisenä olemisen ehtoja, eikä vanhene. Hotelli eläville ilmestyi vuonna 1983 ja kertoo oletettavasti samasta ajasta. Suomi on harmaa ja harvapiirteinen. Neuvostoliiton kainalossa kärvistellään. Maalta muuttaneet ihmiset ovat hukassa kaupunkien asfalttikanjoneissa.
Teoksen keskeinen ympäristö on yliopistomaailma ja päähenkilö Kalervo on väsähtänyt yhteiskuntatieteilijä. Eronnut, tietysti, viinaa kuluu, ja elämä on repaleista. Alkoholi ja seksi ovat surullisia asioita, jos tätä kirjaa on uskominen. Tuskaisia miespäähenkilöitä suomalaisessa proosassa toki riittää. Sillä voi olla jotain tekemistä sen kanssa, minkälaisia monet suomalaismiehet ovat.
Yliopistomaailman kuvaus on herkullista. Siellä ei ole mikään muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa, jos siis Hotelli eläville antaa kohdallisen kuvan yliopistotutkijoiden elämästä. Jotain murheellistahan siinä maailmassa on, ja tämän sanon joskus kauan sitten yliopistossa työskennelleenä. Yliopistoelämä – lukeminen, opettaminen ja kirjoittaminen – voisi olla erinomainen puite hyvälle ihmiselämälle, mutta se mahdollisuus ei toteudu. Tutkijat kyräilevät toisiaan, kateus syö kaiken. Onnetonta on.
Toista juonilinjaa kuljettaa Helsinkiin muuttanut Kalervon sisko Kukka-Maaria, joka ajautuu prostituutioon. Surkea on sekin elämä.
Tästä kirjasta ei lohdun hetkiä löydy, ja siinä on sen vahvuus. Oma kerrostumansa, jonka ehkä itse olisin jättänyt pois, on kursiivilla painettu metataso, jossa kertojaratkaisu kirjoitetaan esiin etäisen sukulaismiehen puheena.
Romaanit koskettavat lukijoita, jos johonkin henkilöhahmoon voi edes jollain lailla samaistua. Niin luetaan kaikkia tekstejä. Tekstin ymmärtäminen on omimista, omaksi tekemistä ja omaan itseen soveltamista. Voi olla, ettei tämä romaani olisi koskettanut minua lukijana, jos en olisi pystynyt nyökyttelemään ja muistelemaan lukiessani: ”Näin. Juuri tätä on yliopisto.”
Ai niin, lisähuomioita muistelemisesta, täällä.
4 Comments
Muistan tämän kirjan 80-luvun loppupuolelta, taisin olla lukiossa vielä. Jalonen oli silloin minulle tärkeä kirjailija, ennen kaikkea proosailmaisunsa vuoksi. Kirjasta jäi mieleen uraohjautunut tutkijanainen Raisa (?), joku matka itään, rakennettava väestösuoja, Kalervon tutkimus sen ympärillä ja Kukka-Maarian huone, jota tarkkailtiin peilin takaa.
Muistelen, että luin näitä putkeen Sulkaturkin, Ilon ja häpeän ja Jalosen muun siihenastisen tuotannon kanssa. Juuri Jalosen kieli ja suhde havaintoa / tajuntaa tarkasteleviin modernisteihin teki minuun vaikutuksen ja jonkinlainen päähenkilöiden jatkuva moraalinen dilemma ja epäonnistuneen / turhan reissun idea, joka tuntuu toistuvan monissa Jalosen romaaneissa. Kai tuota viimeistä voisi kutsua jo topokseksi, kun toistuu niin usein.
Useinhan kirjailija kirjoittaa koko elämänsä samaa kirjaa, kiehnää ja kiehnää yhden teeman/henkilötyypin ympärillä teoksesta toiseen. Se ei välttämättä ole huono asia, jos teema on tarpeeksi iso, jotta siitä voi ammentaa.
Olipa hauskaa löytää tämä kuvaus lukukokemuksestasi, romaanista jonka itse luin nuorena aikalaisena 80-luvulla. Hyvin sait sanotuksia olennaista jalosen teoksesta. Samoin edelllä oleva Vesan kommentti tuo oman lisänsä pohdintaan Jalosesta kirjailijana. Hän on vahvasti eetikko. Luen parhaillaan viime syksyn uutta jalosta, romaania Miehiä ja ihmisiä. Sitä lukeissa havahtuu, että kotoahan se orientaatio varmasti pitkälle hänellä tulee.
Näin! Jalonen on yhtäaikaa uudistunut ja pitänyt tähtäimen tärkeissä asioissa. Arvostan.