Suomen Kirjailijaliitto valitsi lauantaina kokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Jyrki Vainosen. Jyrkin tuntien olen vakuuttunut, että liitto on hyvissä käsissä. Toisin kuin joskus takavuosina, tänä vuonna ei nähty dramatiikkaa, vaan valinta oli yksimielinen. Jyrkille voimia ja jaksamista.
Kokouksen asialistan viimeinen kohta oli nimeltään ”Päätetään Kopiosto-valvontavaltakirjan soveltamisalan laajentamisesta tekijänoikeuslain 13 a §:n ja 25 g §:n 2 momentin mukaisiksi”.
Muutamankin kirjailijan silmiin ilmestyi kalvo, kun he kuulivat asiakohdan nimen, jokunen hämmentynyt tyrskähdys kuului. Eikä ihme, tekijänoikeusjuridiikka on vaikeaa. Onneksi toiminnanjohtaja Suvi Oinonen selvensi asiaa ja kertoi mistä on kyse.
Kaikista kokouksen asiakohdista tämä oli merkittävin.
Samalla se oli minulle henkilökohtaisesti tärkeä.
Olin nimittäin opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeustoimikunnan jäsenenä kirjoittamassa tätä nimenomaista, uutta tekijänoikeuslain 25 g §:ää. Eduskunta hyväksyi sen muutama viikko sitten.
Yksinkertaistetusti kyse on siitä, että vanhojen lehtien digitoiminen on ollut vaikeaa. Vanhojen lehtijuttujen tuhansien tekijöiden tai heidän perikuntiensa jäljittäminen ja lupien hankkiminen heiltä arkistojen digitoimiseksi ei ole ollut käytännössä mahdollista.
Nyt on. Kiitos siitä kuuluu pohjoismaiselle juridiselle keksinnölle nimeltään sopimuslisenssi. Tekijänoikeusjärjestöt saavat lain määräämissä tilanteissa myöntää ns. massakäytön käyttölupia eli lisenssejä ja tilittää niistä saadut korvaukset tekijöille. Yksi tällainen teosten massakäytön muoto on opetuskäyttö ja nyt avattiin uusi alue, vanhojen lehtiarkistojen digitointi. Kunhan kustantajat saavat sopimukset aikaan tekijöiden järjestöjen kanssa, pian luettavissa on valtavat määrät sanoma- ja aikakauslehtien vanhoja numeroita.
No comment yet, add your voice below!