Kodittomuus, PEN ja Tokarczukin Vaeltajat

Taas kerran Lontoossa PEN Internationalin asioissa. Lontoosta en viitsi mitään kirjoittaa. Se on kuin kirjoittaisi Keravasta (ja minulla ei ole mitään Keravaa vastaan, päinvastoin, eikä Lontoota). Mutta kaikki ovat käyneet Lontoossa. Se riittäköön.

PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsenyys tarkoittaa muun ohessa hallintoa. Huokaus. Toinen huokaus. Isäni oli talousmies, kamreeri ja talouspäällikkö. Hänen tekemisiään nuorena katseltuani päätin, että tuohon ainakaan en elämääni käytä. Ja tässä sitä ollaan. Eilinen kului siihen, että esittelin Financial reportseja viideltä mantereelta saapuneille muille hallituksen jäsenille. Niin se vaan on, että ilman hallintoa ja varsinkin taloushallintoa ei ole mitään, ei myöskään vainottujen kirjailijoiden puolustamista ja muuta PEN-toimintaa.

Juuri nyt olen jälleen kerran lontoolaisen hotellihuoneen hiljaisuudessa. Hotellihuoneessa-olemisessa tiivistyy Martin Heideggerin unheimlich. Termiä on hankala kääntää suomeksi. Se tarkoittaa outoa, hämmästyttävää ja hirvittävää – ja tietyssä mielesssä myös kodittomuutta. Se on vastakohta heimlichille, joka on paitsi salaista, myös kotoista, jotain, joka pysyy yksityisen ja tutun piirissä. Hotellihuoneessa emme ole kotona tutussa yksityisyydessämme, vaan eräällä tavalla yleisessä paikassa, jonka oudossa vieraudessa jotain poikkeuksellista tulee esiin ja paljastuu. Unheimlich rikkoo arjen toisteisen tyhjänpäiväisyyden; tuon Das Manin – kenen tahansa ja jokaisen – poukkoilevan uteliaisuuden ja juttelun täyttämän jokapäiväisen elämän.

Kaverinani hotellihuoneessa on Olga Tokarczukin teos Vaeltajat (suom. Tapani Kärkkäinen, Otava 2012). Mitä kiinnostavin kirja. Se tekee juuri sen, mitä kirjallisuuden pitääkin tehdä. Muuttaa tutun oudoksi ja oudon tutuksi. Väljästi matkanteon ympärille kiertyvät kertomukset ja lyhytproosapätkät ovat mitä väkevimmin unheimilich, outoja ja hirvittäviä, kuten tämä hotellihuonekin. Hyvänä esimerkkinä tarina Itävallan keisarin palvelukseen monipolvisten retkien ja vaiheiden jälkeen päätyneestä Angelo Solimanista, jonka ruumiin Keisari Frans I täytti keisarillisessa kummajaiskabinetissa esillä pidettäväksi.

Ai niin. Muutama viikko sitten 3.5. Helsingissä vietettiin UNESCOn World Press Freedom Dayta, vierailin sen tiimoilta YLE Puheessa.