Krakova

Kuten edellinenkin PEN-aiheinen kirjoitus, tämäkin on kirjoitettu hotelliaulassa. Odotan lentoa Krakovasta Frankfurtin kautta Helsinkiin. PEN-slangilla kyseessä oli Writers in Prison Committeen tapaaminen, jonka järjesti tällä kertaa Puolan PEN. Paikalle saapui kirjailijoita kolmestakymmenestä maasta.

Kun kuulen raportteja esimerkiksi aasialaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden tilanteesta tunnen jonkinlaista syyllisyyttä. Meidän ilmaisunvapausongelmamme ovat pieniä. Kyllä, Suomenkin rikoslaissa on yhä arkaainen jumalanpilkkapykälä. Kunnianloukkausta, yksityisyyden suojaa ja muita sananvapautta rajoittavia rikosnimikkeitä käytetään liian löyhin perustein. Mutta kun kuulin Intiassa pakolaisena majailevan Tiibetin PENin tai muutama vuosi sitten perustetun Afganistanin PENin tilanteesta, en halunnut puhua eurooppalaisten ongelmista enää mitään. Afganistanilaisia voi vain ihailla. Hirvittävästä lähihistoriasta huolimatta he eivät ole antaneet periksi, vaan jatkavat kirjoittamista. Afganistaninin PENillä on 800 jäsentä ja järjestävät tilaisuuksia useita kertoja viikossa. Kirjallisuutta julkaistaan vaikka Kabulin ulkopuolella hengenvaara on todellinen, varsinkin jos olet kirjoittava nainen.

Vaikuttavinta Krakovassa oli kuitenkin päätösesitelmä. Sen piti Wladyslaw Bartoszevski, Puolan PENin jäsen, kirjailija, toimittaja, historioitsija ja Puolan entinen ulkoministeri. Bartoszevski selvisi sekä Auschwitzista että sodanjälkeisistä stalinistisista vankileireistä, minne hän myös joutui. Ja oli yhä 91-vuotiaana terävä ja häikäisevä puhuja. Ei lisättävää.