Täällä Kirjaamon maakuntakirjeenvaihtaja, rantasaunan kuisti, Kangasala. Hivenen harmittaa. Jos Facebookiin on uskominen, kavereilla ja tutuilla on juuri nyt ja parhaillaan hauskaa useammallakin piknikillä, prideparaatilla ja mitä kaikkea siellä Reuna-Suomessa heti järjestetäänkin kun minä vetäydyn maaseuturesidenssiin ja alan kasvaa sammalta.
Mutta ihan erakoitumiseksi ei ole elo täysin mennyt. Eilen nimittäin käväisin naapurikylässä Tampereella, jossa järjestivät luokkakokouksen. Pienimuotoisen tosin. Mutta kuitenkin joukko ihmisiä, joita en ollut tavannut melkein kahteenkymmeneen vuoteen. Hämmentävää. Varsinkin se, että ihmiset eivät juuri olleet muuttuneet, tai siltä minusta tuntui. Jokin pysyväisluontoinen ihmisellinen perusluonne on ja pysyy. Vaikka eräskin oli asunut viisitoista vuotta Italiassa, ja toisesta tullut kunnanjohtaja. Ja mitä kaikkea.
Mitä tapahtui? Opettajien ja koulusattumusten muistelua. Varovaisluonteista avautumista omista elämänkuluista. Ei pöllömpää. Hienoja ihmisiä, kyllä.
2 Comments
Sulla on nyt samat fiilikset kuin mulla keskimäärin aina. Kun ei työnkuvan ja asuinpaikan ja elämänvalintojen vuoksi pysty osallistumaan vähän kaikkeen, on metsässä ja sammalen peittämä ja kaukana kaikesta. Mutta tämähän on kylläkin vain perspektiiviharha: elämäsi on siellä, missä kulloinkin olet, eikä edes paikallaan. Kuluu se aika mehtässäkin. Nautinnollista kesää!
Kiitos tästä, Satu! Semminkin kun aina välillä ja usein minusta tuntuu, että elämä on aina toisaalla.