McEwan ja Remes

Kirjoitin pitkästä aikaa kirja-arvostelun. Ian McEwanin uusin romaani The Children Act ilmestyi alkukielellä viime vuonna ja Juhani Lindholmin suomennoksena nimellä Lapsen oikeus muutama viikko sitten. Arvostelu on luettavissa täällä.

Kirja-arvostelun tekeminen on minulle vähän kuin venyttelyä urheilun jälkeen, siis omaan kirjoittamiseen verrattuna. Kirja-arvostelun kirjoittamisesta on se iso ilo, että silloin todella joutuu ajattelemaan loppuun saakka lukemansa. Se palkitsee.

Nyt olen kuullut, että jotkut suomentajat ovat loukkaantuneet kirjoituksen yhdestä lauseesta: ”Paljonhan parhaassakin suomennoksessa menetetään.” Eräs arvostettu suomentaja lähestyi minua viestillä ja kysyi: ”Eikö kirjoja pitäisi suomentaa?”

Aavistuksen hämmentävää. Halusin vain muistuttaa siitä itsestään selvästä asiasta, että kääntäessä ei voi millään saada koko teoksen kulttuurista merkityskasaumaa sellaisenaan siirtymään kielestä toiseen. En pidä tätä suomentajien työn väheksymisenä. Voidaan prosessissa voittaakin; on olemassa kirjoja, jotka ovat käännöksinä onnistuneempia kuin lähtöteos.

Sitten päädyin radioon puhumaan kirjasta, jonka suhteen olin huterammalla pohjalla kuin McEwanin kanssa. Nimittäin Ilkka Remeksen uusimmasta romaanista Horna. En ole trillerien ja dekkarien asiantuntija. Ehkä juuri siksi sellaisen lukeminen laajensi jollakin kiinnostavalla lailla tajuntaa. Että näinkin voi. Remeksen kirjan innoittamina puhuimme Juha Roihan kanssa pitkään Venäjästä. Kuunneltavissa täällä.