Jarkko Tontti

Jarkko Tontti

Michael K ja kertomuksen vaarat

Yksi kesäkirjoistani on ollut vuoden 1983 Booker-voittaja Michael K:n elämä (suom. Seppo Loponen), jonka löysin kesähuvilan kirjahyllystä, kuten edellisenkin blogauksen teoksen. Nobelisti John Maxwell Coetzee kuuluu siihen hyvin pieneen joukkoon englanninkielisen maailman kirjailijoita, jotka ovat voittaneet Bookerin kahdesti.

Teosta on tulkittu vaikka kuinka monella eri tavalla. Yksi kiinnostava tulokulma liittyy nykyään koko ajan kiihtyvään kertomustalouteen. Tätä aihetta sivuaa esimerkiksi laajaa huomiota herättänyt Kertomuksen vaarat -tutkimusprojekti. Filosofinen pohja on tietysti se, että ihmiseksi kutsuttu olento välttämättä hahmottaa maailmaa ajallisesti etenevinä kertomuksina.

Teknologiset muutokset ovat kuitenkin muuttaneet tarinoiden kertomisen reunaehtoja. Ei vähiten sosiaalisen median ansiosta yhteinen todellisuuteemme rakentuu koko ajan enemmän nimenomaan tietyllä lailla rakentuville kertomuksille. Yhä tehokkaampi tapa saada äänensä kuuluviin on sanoa sanottavansa omakohtaisena minäkertomuksena, joka soveltuu sosiaalisessa mediassa leviäväksi.

Entäpä ne, joista ei ole tarinoiden kertojiksi?

Päähenkilö Michael K on monessa mielessä vähäosainen, syrjäytynyt ja yksinkertainen mies, jonka sivullisuutta ja yksinäisyyttä vahvistaa fyysinen vamma, huulihalkio. Kirjan alussa Michael lähtee sairaan äitinsä kanssa Kapkaupungista maaseudulle. Äidin kuoleman jälkeen vaellus jatkuu, ja lopulta hän päätyy leirille epäiltynä kapinallisten auttamisesta. Michael pakenee, harhailee siellä ja täällä ja päätyy taas viranomaisten huomaan.

Michael K:lta penätään toistuvasti kertomusta hänestä itsestään. Kuka sinä oikein olet eli mistä ja miten olet tullut tänne? Kerro meille elämäntarinasi. Asialla ovat milloin väkivaltaiset poliisit ja sotilaat, milloin ystävällisemmät kohdatut. Mutta Michael K ei pysty kertomaan tarinaansa, ei kunnolla, eikä varsinkaan uskottavasti. Se on hänelle itselleenkin aukkoinen ja käsittämätön. Kuulijoiden notkeasti nielaistavissa oleva tarina olisi voinut pelastaa hänet monta kertaa. Kun Michaelia epäillään kapinallisten auttamisesta, hän ei oikein osaa kieltää vaan puhuu sekavia. Hän ei kykene kiistämään hänestä kerrottua kertomusta eli ei pysty esittämään uskottavaa vastatarinaa siitä, miten päätyi piileksimään hylätylle maatilalle. Muut kertovat hänestä koko ajan, mutta itse hän ei siihen pysty eikä haluakaan.

Michael on tarinavetoisen maailman todellinen sivullinen. Hänen kaltaisillaan ei ole asiaa kilpailevien tarinoiden markkinapaikoille. Ihmiskunnassa on lukemattomia hänen kaltaisiaan, mutta heistä ei kuulla eikä heitä nähdä, ei mediassa eikä varsinkaan sosiaaliseen median tarinatoreilla, jossa maailmaa hahmottavat vastakkaiset kertomukset kiihtyvästi kalahtelevat toisiaan vasten.

”En ole varma elääkö hän täysin meidän maailmassamme.”, toteaa yhden leirisairaalan virkailija.

Äänen antaminen äänettömille on monen kirjan kantava idea, mutta harvoin se toteutuu näin intensiivisesti.

Jaa tämä

Facebook
Twitter
LinkedIn
Email

No comment yet, add your voice below!


Add a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jarkko Tontti

Hei! Olen Jarkko Tontti, kirjailija (OTT). Olen julkaissut useita romaaneja, esseekokoelmia ja runoteoksia vuodesta 2006 lähtien.

LUE LISÄÄ MINUSTA >

Tutustu kirjoihini

Seuraa minua