”Piru parat! Mistä niitä tulee? Minkä ikäisinä ne lähetetään teurastamoon? Mitä niiden luista tehdään? Missä sellaiset elikot laiduntavat päiväsaikaan? Onko niitä myös naaraspuolisia ja nuoria?”
Näin kirjoitti säveltäjä Hector Berlioz kriitikoista. Eilen Musiikkitalon ravintolassa keskusteltiin kritiikistä rauhallisempaan sävyyn. Minna Lindgrenin ohjelmassa Pyhä kritiikki mukana olivat minun lisäkseni säveltäjä Olli Virtaperko ja HS:n entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen.
Oli kiinnostavaa kuulla muiden taiteiden, tällä kertaa erityisesti musiikin suhteesta kritiikkiin. Taidemusiikissa lehtikritiikin perusongelma on selvä. Yksittäinen konsertti on ainutkertainen tapahtuma, josta jälkikäteen kirjoittaminen on monessa mielessä toisenlaista kuin myynnissä olevasta kirjasta tai teatteriesityksestä. Näistä kirjoittamista voi perustella myös kuluttajan valistamisen näkökulmasta. Toisaalta perusnarina kritiikin vähenemisestä tuntuu olevan sama kaikissa taiteissa. Kiinnostavaa oli kuulla Meriläiseltä, että hänen entisessä työpaikassaan on suoraan asetettu taiteet tärkeysjärjestykseen, ykkösenä kirjallisuus, kakkosena klassinen musiikki, muita en sitten muistakaan.
Pääsin myös toistamaan omat perusteesini: 1) arvottaminen on kritiikissä aina vähiten kiinnostava osa, pohdintaa ja analyysia kaipaan enemmän. 2) tekijän ei koskaan kannata vastata kritiikkeihin.
Kuunneltavissa täällä.
No comment yet, add your voice below!