Reykjavik

Kunnioitan perinteitä, ainakin omiani. PEN-blogaukset olen kirjoittanut hotelliauloissa ja sellaisessa istun nytkin. Tosin Reykjavikin Marina-hotellin aula on samalla yksi kaupungin trendiravintoloista. Ympärilläni pyörähtelevissä ihmisissä ei näy merkkiäkään muutaman vuoden takaisesta talousromahduksesta, jolloin maa käytännössä ajautui konkurssiin. Päinvastoin, kultaisen nuorison silmissä kiiltää jälleen. Laskun jälkeen tulee nousu, sanovat.

Tänä vuonna maailman vanhin ihmisoikeusjärjestö ja maailman suurin kirjallisuusjärjestö piti vuosikongressinsa Islannissa. En raskauta lukijoita kongressiraportoinnilla, sellaisen voi lukea täältä. Olisin mielelläni tutkinut kaupunkia enemmän, mutta viikko vierähti kokoustiloissa. Joistakin niistä onneksi avautui huikeat näkymät merelle.

Missään ei ole niin hiljaista kuin äsken päättyneen kokouksen jälkeisessä huoneessa.

Kun ei osaa sanoa ei, päätyy luottamustoimiin. Kongressin 200 osallistujaa valitsivat minut PEN Internationalin hallituksen johtoryhmään (Executive Board), yhdeksi kolmesta, joiden tehtävä on ohjata koko järjestön kurssia hallituksen keihäänkärkenä.

Hivenen hirvittää.

Onneksi kaksi muuta ovat kokeneita konkareita. PEN Internationalin presidentti John Ralston Saul on täysklassinen esimerkki karismaattisesta johtajasta, joka ei vilkuile papereihin pitäessään julkista puhetta. Kolmas hallituksen johtoryhmän jäsen on japanilainen Takeaki Hori, jonka rauhalliseen tyyliin olen vuosien kuluessa oppinut luottamaan. Olen näitä herroja kolmisenkymmentä vuotta nuorempi. Osittain juuri siksi minut tähän valittiin, jos käytäväjuoruja on uskominen. Eikä tämä mikään äijäkerho ole. Suuri osa hallituksen jäsenistä on naisia ja PEN Internationalin käytännön pyörittämisestä vastaa toimitusjohtaja Laura McVeigh, jonka tehtävä on pitää kirjailijat maan pinnalla.

Kongressin oli järjestänyt Islannin PEN, jonka puheenjohtajana toimii nykyään tähtikirjailija Sjón. Ei ole ihan harvinaista, että kirjailijat ja muut taiteilijat ovat kiinnostuneita eniten itsestään ja urastaan (sama tosin pätee kaikkiin muihinkin ihmisiin). Islannin ansioitunein kirjailija Sjón on vastaesimerkki. Hän on uskomattoman kohtelias ja huomaavainen ihminen, josta väreilee myötätuntoa ja kanssaelämistä. Arvostan. Lukekaa Sjónin kirjoja. Lukekaa.