Jotkut virkistyvät keväällä, puhkuvat & puhisevat, minä vähenen, jaksu loppuu ja pöly menee nenän kautta päähän.
Tästä yleisestä saamattomuudesta ja notkoniskaisuudesta minua nosti Niina Hakalahden kirja-arvostelu Aamulehdessä 29.4.2006:
”Esikoisrunoilija Jarkko Tontti on poeta doctus, oppinut runoilija. Tampereelta helsinkiläistynyt Tontti on koulutukseltaan lakimies ja filosofi ja jo ennen debyyttiään saavuttanut paljon kirjallisella kentällä. Tontin runoja on julkaistu muun muassa Parnassossa, Tulessa & Savussa sekä runouden vuosikirja MotMotissa.
Antiikissakin poeta doctus yhdisteli eri tyylejä suvereenisti, ja näin tekee myös Tontti. Laajassa Vuosikirja-kokoelmassaan Tontti kirjoittaa ainakin ironisesti, vakavasti, lyyrisesti ja kollaasitekniikkaa hyödyntäen. Tontti ammentaa historiasta. Teoksessa keskeinen on Jacasser-hahmo, joka toisaalta on kuningattaren neuvonantaja 1500-luvulla, mutta toisaalta saa oikeissa töissä sähköposteja: ”Do you want to enhance your penis”.
Vuosikirja on hiottu esikoinen, joka monialaisuutensa vuoksi vaatiikin aika lailla lukijalta. Tontin runoilijanote kuitenkin palkitsee: ”Kun olin laikukas vanhus opin uudelleen lentämään” tai ”Kun näin elämäni ensimmäisen kentaurin lakkasin uskomasta”.
1 Comment
Minä uskon tähän sivistyneen runoilijan – lähes kansanvalituksellisen, snellmanilaisen hahmon rooliin. Se tarkoittaa myös, ettei runous ole yksinomaa ainoa päämäärä, vain yksi struktuureista (tai epästruktuuri kaikessa rajoittamattomuudessaan), joilla historia tuodaan kokijan eteen. Ilman aikaa ei olisi aikaa, kukas se sanoikaan.