Uupuneena, mutta sitäkin onnellisempana palasin kotiin Kaliningradista. Entisen Königsbergin runofestarit olivat mitä runsaimmat, paikallisten tähtien lisäksi runoilijoita ympäri Venäjää ja mausteena ulkomaalaisvahvistuksia. Taloudellisesta ja poliittisesta ahdingosta huolimatta Venäjän nuori runoskene on vireä.
Lähtökohtaisesti on aina kiinnostavaa olla ihmisten kanssa, jotka eivät osaa englantia. Maailmassa on aivan liikaa englantia. Joitain viestejä luulen välittäneeni ja vastaanottaneeni kehnolla saksallani, ranskallani ja ruotsillani. Heilutin jäseniäni ja ilmehdin. Tulkkaus auttoi pahimissa paikoissa. Mutta jotain ikävää suurvaltamentaliteettia siinä on, että osa venäläisistä ei osaa mitään vierasta kieltä. Jotain samaa kuin monissa yhdysvaltalaisissa ja briteissä.
Neljän päivän kiertelyn perusteella jaoin kaupungin arkkitehtuurin kolmeen kerrokseen. Hivenen vanhaa saksalaista Itä-Preussia, paljon kolkkoa neuvostoestetiikkaa ja koko ajan lisää uusrikkaiden rakentamista, putinistista barbariaa. Isoja autoja, kyykistettettyjä kerjäläisiä, yksimielinen media.
Lisäys 31.8. Lisää Kaliningradista ja Venäjästä kolumnissa, täällä.
2 Comments
Kaliningradilaisista tunnen Sergei Mihailovin, jonka hienon novellin suomensin joskus vuosia sitten, ja Pavel Fokinin, joka julkaisi aikoinaan Nasekomoje (Hyönteinen) -nimistä adsurdikirjallisuuslehteä. Tekisi mieli käydä joskus moikkaamassa, kun ei noita kieliongelmiakaan ole. Eivätkö mainitut herrat sattuneet olemaan mukana riennoissa?
Väkeä oli paikalla niin kauhiasti, että en voi varmaksi sanoa. Ja kun nimetkin menevät kielitaidottomalta helposti ohi…Mallis-Jukka voisi varmistaa.