Paluu todellisuuteen

Kiitos Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen, Hantin-Mansijskin suomalais-urgrilaisten kansojen maailmankongressi nousi otsikoihin. Tärkeämpää kuin ulosmarssi kokoussalista öykkäröinnin edessä oli edellisenä päivänä pidetty puhe. Komeimpia puheita joita olen kuullut, mukana kirjallisia viittauksia Milan Kunderaan ja avoimen yhteiskunnan puolustamista.

Pääsin Ilveksen puheille samana iltana. Sanoin presidentille, että puhe oli niin hyvä, että voisin hakea Viron kansalaisuutta.

Juuri ennen Ilvestä oli puhunut Tarja Halonen, jonka puhe olisi voitu pitää myös vuonna 1972. Hävetti. Istuin niin lähellä presidenttejä, että näin kuinka Ilveksen puheen edetessä Tarja Halosen ilme mutristui ja vieressä istuneen Venäjän presidentin kiukku kasvoi. Heti jälkeenpäin jokunen mukana ollut suomalaisvirkamies (ja Halosen puoluetoverit plus yksi keskustalainen kansanedustaja) ryhtyivät puolustelemaan Halosta ja paheksumaan Ilveksen puheen ”poliittisuutta”.

Koska tämä suomettuminen oikein loppuu?

Koko kongressi kaipaa pohdintaa ja pidempää kirjoitusta kuin blogiteksti. Mutta lyhyesti ensivaikutelmia: Venäläiset kirjailijat ovat toistuvasti todenneet, että kaikki on muuttunut ja mikään ei ole muuttunut. Kongressi oli neuvostotyylinen lavaste, jolla venäläiset toitottivat maailmalle, että ugrit herttaisine kansallispukuineen ja lauluineen voivat hyvin Venäjän suojeluksessa. Anni Sinnemäen kanssa tuumimme viimeisillä useista tolkuttomista vaastanotoista, että kongressin järkkäämiseen kulutetuilla rahoilla vaikkapa hantien koko nuoriso koulutettaisiin Harvardissa hantin kielen tohtoreiksi. Samaan aikaan ugreja hissun ja kissun ahdistetaan, omakielinen kouluopetus vähenee ja se, joka uskaltaa poikkinaisen sanan laittaa, vaiennetaan lukemattomilla eri keinoilla, tarvittaessa uhkailulla ja väkivallalla. Hanti-Mansijskista tulee 4/5 Venäjän vientituloista, öljystä tietysti. Ilman öljytuloja Venäjä olisi Mosambik. Mikään tuskin muuttuu niin kauan kuin putinistit ovat vallassa ja Venäjän kaupungeissa asuva keskiluokka pidetään hiljaisena.

Lopuksi kirjoitimme kannanoton, joka on nostanut keskustelua ainakin Eesti Päevalehdessä ja Arvin blogissa.