Lähdin aamulla juuri ja juuri heränneenä kävelemään töihin. Taivaalla oli outo valoilmiö, jota en ollut nähnyt kuukausiin, kirkas valopallo. Lämmintä. Suomalaiset oli piilotettu jonnekin ja tilalle oli rahdattu joukko hyvin pukeutuneita, iloisia kaupunkilaisia Keski- tai Etelä-Euroopasta. Kaupunki oli kaunis ja totta.
Kaisaniemen puistossa oloni sen kun parani. Melkein jokainen vastaantuleva nainen hymyili minulle, katsoi silmiin, juuri sillä lailla. Lyhythameinen neito iski silmää. Huh.
Ohitin Kiasman ja ylitin Mannerheimintien. Sama jatkui, vastaantulijoiden kasvoille levisi hymy kohdatessamme. Ehkä he olivat kaikki ostaneet esikoisrunokirjani ja tunsivat minut ulkonäöltä. Hymyilin kaikille takaisin.
Kiivetessäni työpaikkani kiviportaita huomasin, että housujen vetoketju oli auki, paidan kulma roikkui sepaluksen aukosta ja lepatti tuulessa.
No comment yet, add your voice below!