Jarkon vuosi 2021

Täällä Mazzano Romano, Lazio, Italia. Joulukuu kääntyy kohti loppuaan, samoin vuosi 2021. Pian palaan Helsinkiin. Mutta sitä ennen pieni katsaus päättyvään vuoteen.

Kirjailijan vuosi alkoi kirjallisesti. Kahdestoista kirjani, romaani Haava ilmestyi helmikuussa 2021. Aihe, addiktiot, oli rankka ja kirjoittaminen ei ollut aivan helppo prosessi tällä kertaa. Ja sitten kävi niin, että päästin toimittajan kotiini. Aamulehden konkarijournalisti Matti Kuusela onnistui loitsimaan minut ja avauduin ehkä vähän liikaakin omasta elämästäni.

Palaute kirjasta on ollut myönteistä, huomaan nyt kritiikkejä silmäillessäni. Puuh. Ohi on. Kohti seuraavaa.

Maaliskuussa kävin MTV3:n Uutisaamussa pohtimassa niin sanottua vihapuhetta.

Toukokuussa aloitin podcastin. Ensimmäinen vieras oli Pekka Sauri, seuraavana Juhana Vartiainen. Kirjallisuudentutkija Sanna Nyqvistin kanssa puhuimme muun muassa Nobel-palkinnoista. Arno Kotron kanssa keskustelimme koulumaailmasta, miesten tasa-arvosta, runoudestakin. Mukavaa ja erittäin palkitsevaa, pitkiä ja perusteellisia keskusteluja. Kirjailijana oleminen on keskimäärin yksinäistä puuhaa, ja ihmisten kohtaaminen podcastin puitteissa on ollut erinomaisen mukavaa.

Muutamasta kirjastakin ehdin kirjoittamaan. Yhden 1900-luvun tärkeimmän runoilijan Paul Celanin uudesta käännöksestä Lumen ääni innostuin kovasti. Mukana pohdinnassa myös filosofit Hans-Georg Gadamer, Jacques Derrida ja Martin Heidegger. Sveitsiläisen Pascal Mercierin muhkea romaani Sanojen paino sen sijaan oli pettymys.

Kolumneja kirjoitin tänä vuonna Verkkouutisiin. Aiheina olivat muun muassa ydinvoima ja vihreä liike, Pentti Linkola, taistolaisuus ja laitavasemmiston ikuinen paluu , Euroopan unioni ja sen ihanuus, ja woke-aktivismi. Sananvapaudesta yleensä ja Päivi Räsäsen tapauksesta erityisesti puhuin toukokuussa YLEn Kulttuuriykkösessä ja Ivan Puopolon vieraana.

Kesä meni pääosin maalla Kangasalla, kuten viime vuosina yleensäkin. Kirjoittamista, nurmikonleikkuuuta ja muuta mökkipuuhastelua. Podcast-vieraaksi kutsuin kangasalalaisen latinistin Maija-Leena Kallelan. Helsingissä käväisin hikoilemassa Katajanokan entisen vankilan pihalla. Keskustelimme klassikkoelokuvasta Erään murhan anatomia, joka näytettiin YLE Teemalla. Paikallislehti Kangasalan Sanomat haastatteli. Kesän suurin saavutukseni oli uuden omenapuun istuttaminen.

Syksyllä odotti muutto Britanniaan, Cambridgeen, jonne puolisoni lähti Clare Hallin Visiting Fellowksi. Ah, nostalgia on välillä ollut voimallista. Asuin Britanniassa 1990-luvun alkupuolella, kun opiskelin Edinburghin yliopistossa.

Elämästä Britanniassa kerroin myös Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussa. Siinä puhuin myös lisää woke-ideologiasta, joka on ollut Britanniassa paljon esillä. Samasta aiheesta jatkoin dosentti Jari Ehrnroothin kanssa perusteellisessa keskustelussa.

Joulukuu on kulunut täällä Mazzano Romanon keskiaikaisessa pikkukaupungissa. En muista aikaisemmin asuneeni näin vanhassa talossa, ilmeisesti rakennettu 1200-luvulla. Mutta entisöity tietysti hienoksi. Kirjailijaresidenssiä ylläpitää Väinö Tannerin säätiö.

Joulukuun lopussa palaan Helsinkiin, jos Covid suo. Parhaillaan katselen täällä televisiouutisia, joissa uusimman virusvariantin leviämisestä kerrotaan alarmistiseen sävyyn. Olen vakuuttunut, että uutisia ei kannata kovin usein lukea tai katsella, maailmankuva vääristyy, pelkkää katastrofia. Sen sijaan kannattaa katsoa esimerksiksi Mazzanon maisemia.