Kesäteatterin maine ei ole kummoinen. Puskafarssia, jossa yleisö röhähtelee, kun joku juo viinaa. Myötähäpeä on kovin usein se kohdallisin sana.
Mutta nyt tuli jotain ihan muuta. Paavo Haavikon Rauta-aika pyörii Tampereella Pyynikin kesäteatterissa. Palasin juuri näytöksestä.
Kalle Holmbergin 1980-luvun alusssa ohjaamasta tv-draama Rauta-ajasta en muista kuin yhden kohdan. Sen, jossa Pohjolan isännältä silpaistaan kaula katki ja veri suihkuaa. En ole varma, kielsivätkö vanhempani minua sarjaa katsomasta vai olinko ihan omin päin liian nuori kiinnostuakseni. Kari Heiskanen esitti silloin Joukoa (Joukahainen). Nyt hän on ohjannut Rauta-ajan näyttämölle.
Perusratkaisu toimii, nimittäin koko kuvion tuominen nykyaikaan. Pohjolan väki on mafiamainen rikollisjengi eikä Kalevalan porukka ole juuri kummempi. Autoilla huristetaan ja moottorisaha raikaa.
Kirjoja kirjoitetaan tunnetusti vain kahdesta aiheesta, rakkaudesta ja kuolemasta. Nyt ollaan jälkimmäisessä. En muista pitkään aikaan nähneeni ja kuulleeni komeampaa kuolemista kuin Rauta-ajan lopussa. Haavikon teksti rullaa ja kissanpäinen kuolemahahmo on kaikessa davidlynchmaisuudessaan erinomainen. Sattui vielä niin, että helle vaihtui ukkosmyrskyksi juuri oikeassa kohdassa mistä tuli lisäsäväreitä.
Hyvä on, kyllä sitä viinaakin juotiin. Solmiokaulainen Väinämöinen, tai siis Väinö, horjahtelee ja sönköttää yhdessä kohtauksessa muutaman hetken pullon kanssa (ja yleisö röhähteli villinä, tietysti), mutta sen kesti. Menkää, katsokaa.
1 Comment
Kiitos vinkistä! Toinen samaan aihepiiriin liittyvä laadukas kesäteatterinäytös pyörii vielä tämän viikon Sammatissa: Louhi. Siitä muutama sananen blogissani. 🙂
Rauta-ajankin voisin jo lukea. Lapsuuden TV-draamasta muistan vain sen, miten hienolta Kristiina Halkola näytti.