Flowssa

Amatööriudessa on se hyvä puoli, että voi tykkäillä vapaammin. Kun on niukemmin ennakkoaavistuksia siitä, mistä olisi hyvä pitää ja mistä ei, tarjolla on enemmän. Musiikista tiedän moneen muuhun taiteen ja viihteen lajiin verrattuna vähän.

Indie- ja klubimusiikin Flow-festivaaleilla oli jälleen tarjolla kattava setti tajunnanlaajennusta, jonka jälkeen olikin kotiin päästyä mukava chillailla Jean-Philippe Rameaun barokkimusiikin kanssa. Tai mitä milloinkin, Mozartista Pet Shop Boysiin ja Hurtsiin saakka. Flow-festareille lähdin erityisesti ruotsalaista Lykke Li’tä kuulemaan ja hänen keikkansa peruuntuminen oli melkoinen kolaus. Mutta olihan siellä vaikka mitä, kuten The Human League, jonka kasarihitin Don’t you want me muistin jo muinaisuudesta. Kiinnostavinta oli ehkä meksikolaisen Murcofin elektroninen musiikki. Kohtuullisesti pelitti myös Magenta Skycode, joka kylläkin toimii paremmin kotioloissa kuin ulkoilmakeikkana. Ylisummaan huomaan viihtyväni melankoliseen kallistuvassa popissa: Depeche Mode, Kent ja tähän jonoon menee myös Lykke Li.

Kirjallisuuden suhteen pitäisi toimia samoin. Valita kirjansa vähemmän etukäteismielikuvan mukaan ja lukea seuraavaksi jotain ihan muuta. Kiinnostava ja vähemmän kiinnostava kirjallisuus ei määräydy kirjallisuuden lajien mukaan, vaan kiinnostavia teoksia kirjoitetaan jokaisen lajin sisällä, kuten myös vähemmän kiinnostavia. Hienon kirjan kirjoittaneen tekijän jokin toinen teos ei välttämättä toimi ollenkaan; ja päinvastoin. Minulla on edelleen itse itselleni asetettu tehtävä lukea enemmän dekkareita, koska en tiedä siitä genrestä paljoakaan. Katsotaan, palataan.