Eurooppa kuolemanvaarassa?

Vietän pääsiäistä Bochumissa, Saksassa. Päädyin lukemaan Die Zeitia, jonka Feuilleton-osastolla silmiini osui Bernard-Henri Lévyn haastattelu.

Tunnettu ranskalaisfilosofi on parhaillaan pitkällä Euroopan-kiertueella. Monologinäytelmän muotoisissa esityksissään hän varoittaa Eurooppaa uhkaavasta kuolemanvaarasta. Tarkoituksena on vaikuttaa toukokuussa pidettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin. BHL:n mukaan oikeisto- ja vasemmistopopulismi uhkaavat Euroopan unionin olemassaoloa ja yhdistettynä Trumpin ja Putinin luomaan ulkoiseen paineeseen tulossa voi olla romahdus. Hän pitää eurooppalaista politiikkaa vaarallisen passiivisena. Ei uskalleta puolustaa omia demokraattisia arvoja. Hän vertaa eurooppalaisten laimeaa reaktiota Krimin miehitykseen vuoden 1938 Münchenin sopimukseen. Eurooppalaiset antoivat periksi Hitlerille ja luovuttivat Tšekkoslovakian Saksalle. Toiveena oli, että tämä riittäisi natseille ja rauha olisi pelastettu.

Suomessa Lévy on melko tuntematon, vaikka hän on tehnyt maailmalla näyttävän uran julkisena intellektuellina. Joulukuussa 2011 Foreign Policy -lehti antoi hänelle sijoituksen 22 listatessaan maailman 100 vaikutusvaltaisinta ihmistä. Derridan ja Althusserin oppilaana École Normale Supérieuressa filosofian opintonsa aloittanut Lévy tunnetaan parhaiten uupumattomasta kansainvälisestä aktivismistaan. 1990-luvun alussa hän kampanjoi Jugoslavian hajoamissotien tiimoilta ja sai presidentti Francois Mitterandin havahtumaan Sarajevon tilanteen vakavuuteen. Hän on pitänyt kovaa ääntä myös kurdeista ja Ukrainan tilanteesta sekä monesta muusta verisestä konfliktista ja tehnyt useita dokumenttielokuvia konfliktialueilla. Romaanejakin hän on kirjoittanut. Lévyä on vaikea pitää varsinaisena filosofina, enemmänkin hän hyperaktiivinen aikalaiskommentaattori. Hänen lukeneisuutensa on tietysti poikkeuksellisen laaja, jos sitä vertaa melkeinpä kehen tahansa kommentoijaan, joita mediassa yleensä kuunnellaan. Hivenen samankaltainen hahmo kuin Slavoj Žižek, mutta ei niin jyrkkä äärivasemmistolainen, vaan paljon monimutkaisempi ja ristiriitaisempi mitä politiikkaan tulee. Kiistelty ja lujaa kritisoitu persoona, eräänlainen myöhempien aikojen Voltaire.

Die Zeitin haastattelussa Bernard-Henri Lévy ampuu selkeästi ohi väittäessään, että Euroopan unionin suurenmoisuus johtuu siitä, ettei sillä ole mitään historiallista esikuvaa. Hmm.

Sallittakoon henkilökohtainen muistikuva syksyltä 1996. Asuin Brysselissä ja opiskelin filosofiaa ja oikeustiedettä Université Saint-Louisissa. Vierailin opiskelijaryhmän mukana Euroopan parlamentissa. Kokoussalissa tunnistin vastavalitun europarlamentaarikko Karl von Habsburgin ja jäin tuijottamaan häntä ajatuksissani. Karlin esi-isät hallitsivat Itävaltaa vuodesta 1282 aina vuoteen 1918 saakka. Vuonna 1440 Fredrik III Habsburg valittiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi, Euroopan mahtavimmaksi hallitsijaksi. Karlin isä Otto von Habsburg toimi myös europarlamentaarikkona. Vuonna 1912 syntynyt Otto ehti olla muutaman vuoden Itävalta-Unkarin kruununprinssinä ennen valtion romahtamista ensimmäisen maailmansodan lopussa. Isä ja poika von Habsburg tunnettiin kantavina voimina Paneurooppalaisessa liikkeessä, joka on 1920-luvulla perustettu, ensimmäinen Euroopan yhdentymistä ajanut järjestö.

Ainakin minusta on päivänselvää, että iso osa Euroopan unionin ideaa juontuu antiikin Roomaan ja sitä kautta Saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan ja sen myöhempiin seuraajiin. Oikeustieteessä on jo pitkään puhuttu Eurooppa-oikeudesta eräänlaisena roomalaisen oikeuden uutena tulemisena, uutena ius communena.