Olen jo toisaalla tätä kirjaa sivunnut, mutta aihe ansaitsee lisäpohdinnon. Nimittäin vuoden 2010 nobelistin Mario Vargas Llosan mastodonttimainen romaani Maailmanlopun sota (Suom. Jyrki Lappi-Seppälä 1981). Sain kirjan vihdoin joululomalla päätökseen. Urakkaa siinä olikin: 711 sivua rönsyävää juonta ja niin monta henkilöhahmoa, että vaatimattomat matematiikan taitoni joutuivat koetukselle. Minulla on tapana kirjata etulehdelle mistä ja koska kirja on haltuuni päätynyt ja myös päivämäärä ja paikka, kun olen lukenut teoksen loppuun. Tähän romaaniin tuli lukemispäivämääräksi sisältöön sopiva 25.12.2010 eli joulu, päivä jolloin kristityt juhlivat jumalansa syntymää.
Tositapahtumiin perustuvan Maailmanlopun sodan keskeishenkilö Antonio Neuvonantaja muistuttaa jossain mielessä Jeesusta, tai sitä kuvaa, mikä nykyihmisillä hänestä on. Köyhän kansan lohduttaja ja karismaattinen liehuletti, joka keräsi ympärilleen loppuun asti uskollisten kannattajien joukon.
1800-luvun lopun Brasiliassa karvapään tarina sai surkean lopun. Kymmenet tuhannet ihmiset menettivät henkensä taisteluissa, jotka lopulta päättyivät syrjäyseudun uumeniin linnoittautuneiden uskovaisten tuhoon. Ainakin Llosan version mukaan suurin osa eloonjääneistä lahkolaisista murhattiin saman tien taisteluiden päätyttyä. Sitä ennen he tosin olivat onnistuneet nöyryyttämään Brasilian armeijan monta kertaa.
Llosa itse on pitänyt Maailmanlopun sotaa yhtenä onnistuneimmista kirjoistaan, vaikka kommentaattorit eivät ihan samaa mieltä olekaan. On siinä puutteensa. Pituutta on liikaa, lukija uupuu. Henkilömäärän takia intensiteetti toisinaan katoaa. Tietynlainen päähenkilö on Euclides da Cunha, tapahtumista kertova toimittaja.
Mutta silti. Kokonaisuutena teos on vaikuttava, se nousee suoraan maailmankirjallisuuden kastiin, sarjaan jonne mikään suomeksi kirjoitettu teos ei ole vielä yltänyt. Monen muun asian ohella Llosa piirtää esiin uskonnollisen kilahtamisen mekanismit, jotka ovat samanlaiset aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta. Mielettömistä sattumistakin on kyse, kuten maailmanmenossa yleensä: Antonio Neuvonantaja kääntää maan hiljaiset, köyhimmät ja kurjimmat Brasilian monarkiasta lopun tehneitä tasavaltalaisia vastaan, mitä joku voisi pitää outona. Mutta kun luku- ja kirjoitustaidottomalle kurjalistolle saarnataan uudesta hallituksesta ateisteina, Anti-kristuksena, protestantteina ja vapaamuurareina, ei juuri muuta tarvita. Kun ideologia ja tosiasiat ovat vastakkain, sen pahempi tosiasioille.
Kuten kirjailijan kuuluu, Llosa ei puoliaan tekstissä valitse. Sekä armeijan että lahkolaisten hirmutyöt kuvataan tarkalla tähtäimellä kaikkine kaulankatkaisuineen ja raiskauksineen. Samoin kajastavat esiin perusihmisellisyyden elementit jokaisessa kuvatussa henkilössä, palatsien paroneissa, uskovaisissa fanaatikoissa ja sotilaissa. Useimpien elämä on vinksallaan ja surun läpitunkemaa, mikä on totta, ihmisestä.
5 Comments
Kaauan sitten luin, mutta teki vaikutuksen kertaheitolla. Pitäisikin palata.
Pöläytin juuri blogiini, että Llosan kirja taitaa jäädä minulta kesken ikuisiksi ajoiksi. Mutta nyt… näin kovaa suositusta lienee mahdoton ohittaa. Taidan jatkaa urakkaa, on tässä pahemmistakin paikoista selvitty. Ja jep, Jarkko, jos maailmankirjallisuutta haluaa lukea, turha siinä on kotimaisten perään haikailla.
Kirja päätyi Nobelin palkinnon myöntämistä seuraavana päivänä käsiini Treen Metson hyllyltä sillä hetkellä ainoana Llosan kirjana. Kolme viikkoa siinä kului. Samaa mieltä kanssasi kirjasta. Erityisesti loistavan kerrontataiteen lisäksi minuun vaikutti, miten vähittäistä ja huomaamatonta on uskonnollisuuden muuttuminen sitouttamisvälineeksi poliittisiin mielipiteisiin ja marttyyrihenkisen väkivallan hyväksyntään.
Henkilöhahmot saapuvat kirjaan vahvasti kuin juna asemalle.
Uskontoa enemmän kirja kuvaa sitä kuinka yhteiskunnassa ei ole tilaa kuin yhdelle järjestelmälle ja kuinka vieraat käsitykset nähdään uhkana. Samaa aihetta Llosa on käsitellyt useissa teoksissa.
Näinkin. Mutta kirjassa kuvattu fanaattinen uskonnollisuus, kuten fanaattisuus yleensäkin, on ihan oikea uhka jokaisessa yhteiskunnassa.