
Susipalatsi
Kieltämättä olin epäluuloinen, kun kuulin, että Hilary Mantelin Susipalatsista on tehty tv-sarja. Kovin usein historialliset tv-sarjat tursuavat romanttista huokailua ja pukudraamaa, joka ei minua juuri

Kieltämättä olin epäluuloinen, kun kuulin, että Hilary Mantelin Susipalatsista on tehty tv-sarja. Kovin usein historialliset tv-sarjat tursuavat romanttista huokailua ja pukudraamaa, joka ei minua juuri

Päätin ottaa eduskuntavaalituloksen vakavasti. Vaaleja seuranneessa keskustelussa kulttuuriväki on kuplitettu Helsingin Kalliossa tai Punavuoressa asuviksi punaviininlipittäjiksi, jotka saivat kansan enemmistöltä nenilleen. Tampereen Pispala ja Tammela

Juuri kun olen pakkaamassa matkalaukkuani, saapuu uutinen Günter Grassin kuolemasta. Huomenna Brysselissä PEN Internationalin delegaatio luovuttaa yli tuhannen eurooppalaisen kirjailijan allekirjoittaman vetoomuksen Euroopan parlamentin presidentille

Kirjoitin pitkästä aikaa kirja-arvostelun. Ian McEwanin uusin romaani The Children Act ilmestyi alkukielellä viime vuonna ja Juhani Lindholmin suomennoksena nimellä Lapsen oikeus muutama viikko sitten.

Se hyvä puoli blogin pitämisessä on, että menneet voi palauttaa helposti mieleen. Viimeksi olin Prahassa näköjään kolme vuotta sitten. Nyt saavuin Tšekin PENin 90-vuotisjuhliin PEN

Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuuspalkinto vuoden 2013 parhaalle proosateokselle myönnettiin Mika Rätön kirjalle Mysterius viisikulma-avain (Teos 2013). FT Teemu Ikonen kirjoitti kirjasta tarkkakatseisen esseen, joka oli

Pitkästä aikaa ryhdyin kotimaiselle proosalle. Etulehdelle kirjoittamani merkinnän mukaan olen ostanut Olli Jalosen romaanin Hotelli eläville kalliolaisesta antikvariaatista toukokuussa 2008, hintaan 1 euro. En tiedä

Palasin jokin aika sitten Kirgisiasta, Bishkekin PEN-kongressista. Saavuin kotiin onnellisena, voipuneena; ja ärjyvässä vatsataudissa. Viimeisestä näistä ette todellakaan halua kuulla yksityiskohtia. Kongressi oli taas kerran

Yle Teema näytti eilen uusintana Salman Rushdien Intia -dokumentin. Sattumalta Rushdien läpimurtoteos Keskiyön lapset (1981) oli kesän lukuohjelmassani. Mitään muuta sinne ei mahtunutkaan kesken olevan

E-kirjoista on kohuttu vuosikaudet. Tosiasia on, että niiden merkitys on yhä piskuinen. Suurin osa kirjaihmisistä haluaa edelleen rahoilleen vastineeksi esineen. Kirjailijan kannalta e-kirjassa on se