Maailmalta kiiri uutinen 19-vuotiaasta Reggie Shaw’sta, joka aiheutti vakavan liikenneonnettomuuden koska tekstiviestitteli tyttöystävänsä kanssa ajaessaan. Shaw tuomittiin paitsi vankilaan ja yhdyskuntapalveluun, myös lukemaan Victor Hugon Kurjat. Joku
00-luku kääntyy kohti loppua. Tuhannet journalistit, bloggaajat ja muut kirjoittajat puristavat luettavaksemme synteesejä kuluneesta vuosikymmenestä. Mutta oleellisen näkee vasta kaukaa, vielä nyt päivänpöpinä peittää terävimmänkin tarkkailijan aistit.
Eläköön Kirjatori! Kirjastotkin poistavat nykyään ikääntyneet kirjat nopsaan pihan perälle. Antikvariaattien lisäksi kustantajien poistokirjoja myyvät halpiskaupat ovat kirjan ystävien onneloita. Tartui äsken syntymäpäiväni herkistämänä viimeisimpään
Periksiantamaton kulttuurijärjestö Nuoren Voiman Liitto muistutti taas kerran siitä, mikä on olennaista. Olennaista ei esimerksi ole se, että Missi-Essi vaihtoi miestä. Sirkka Turkan kirjat sen sijaan ovat. Tämänvuotinen Nuori
En tiedä, koska ja miten tähän päädyttiin. Kulttuurijournalismissa vaikutusvalta on vaivihkaa siirtynyt kriitikoilta valokuvaajille ja niille, jotka päättävät kuvien koosta lehdessä. Kirja-arvostelu ilman kirjailijan kuvaa on sama
Kelasin Celaa. Nimittäin Camilo José Celaa. Hivenen päkistäen tämä sutjahtaa osaksi kirjoitussarjaa juristikirjailijoista. Nobelisti Cela nimittäin opiskeli jossain vaiheessa oikeustiedettä, tosin myös lääketiedettä ja filosofiaa.
1. Kiran Desai: Menetyksen perintö (Otava, 2007). Booker-voittaja ja Salman Rushdien ylistämä romaani Intiasta. En syttynyt. Näin minulle käy useimpien kohuttujen kirjojen kanssa. Vähäisiä, lopultakin.
Jokin aika sitten aloitin kirjoitussarjan lakimieskirjailijoista. Nyt muutama sana lakitieteen kandidaatti Arvid Järnefeltistä. Järnefelt syntyi 16.marraskuuta 1861 Pietarin lähellä Pulkovassa. Erinäisten vaiheiden jälkeen hän kirjoittautui
Uutinen Bernhard Schlinkin Lukijan filmatisoinnista toi muistoja mieleen. Eikä ihan pienestä aiheesta, vaan siitä, miksi teen nykyään sitä, mitä teen. Nimittäin. Keväällä 2001 asuin Berliinissä ja
”…kauneusarvo ei ole kielen vaihtelevuudessa, kuvarikkaudessa, loisteliaisuudessa ja runollisuudessa vaan sen sanonnan asiallisuudessa, täsmällisyydessä, yksinkertaisuudessa ja selvyydessä.” Modernismin ohjelmajulistus 1950-luvulta à la Tuomas Anhava? Ei