Skip to content

Kirjaamo

TONTIN BLOGI

Mielipiteitä, päiväkirjaa, ajankohtaista.

Henkilökohtaista

Kesäpuuhia

Kirjan valmistumisen jälkeinen tyhjyys pitäisi jotenkin täyttää. Parasta olisi ryhtyä seuraavalle ja ryhdynkin. Mutta tauko on pakko pitää, muuten käy niin, että jatkaa edellistä vaikkei haluaisikaan.

Lue lisää »
Henkilökohtaista

Säätämistä

Siitä se lähtee. Toukokuun alusta käynnistynyt työhuoneyhteisömme vietti tänään kalustuspäivää. Viime viikolla haimme Kierrätyskeskuksesta huonekalut. Sain pöydän, tuolin, hyllyn ja puolet sohvaa alle satasella. Kierrätyskeskuksen miehet toivat tavarat paikoilleen.

Lue lisää »
Politiikka

Me emme pyydä, me vaadimme

MIKSI TAITEILIJOILLA JA TUTKIJOILLA EI OLE SOSIAALITURVAA? Keskustelu tieteen- ja taiteentekijöiden asemasta sekä sosiaaliturvan aukoista nyky-Suomessa Ylioppilasteatteri (Aleksanterinkatu 23, sisäänkäynti rautaportista Kolmen sepän aukiolta), keskiviikkona

Lue lisää »
Henkilökohtaista

Kirjavaihtoa ja selailua

Lounastin tänään Riikka Pulkkisen kanssa kirjavaihdon merkeissä. Sushin syönti sujuu minulta aina yhtä sottuisesti. Riikan Raja on ollut isosti esillä pitkin syksyä. Esikoiskirjat saavat aina hivenen

Lue lisää »
Runous

Telkkariin

Jännittää. Huomenna menen tv-kameran eteen. Teemme runovideota TV1:n Runoraatia varten.  Ongelma: täytyy opetella lausuttava runo ulkoa. Tässä olen Euroopan ensimmäiseksi huonoin, ulkoa pänttäämisessä. Mieluummin maalaan lavealla pensselillä

Lue lisää »
Henkilökohtaista

Paluu Snellmaninkadulle

Sinne jäi Rooma, kotona taas. Matkalukemisista Goetheä jaksoin sivulle 177. Siihen uuvuin, kirjailija ryhtyi toistamaan itseään. Isoin lukuilo oli mukaan tarttunut Tuli & Savu -lehden uusin

Lue lisää »
Henkilökohtaista

Urbs aeterna

Vuoden viimeisena päivänä suuntaan kohti Roomaa. Miksikö? Ei mitään sen ihmeellisempää syytä kuin, että pitäisi keksiä tulevalle kirjalle nimi ja Roomassakin sen voi tehdä. Ongelmia: italian

Lue lisää »
Henkilökohtaista

Jäntitti

Kalevi Jäntin palkinnon antoivat. Ei pöllömpää! En kyllä tiennyt että se on näin vanha palkinto.

Lue lisää »
Henkilökohtaista

Länteen

Hivenen hirvittää. Huomenna lauantaina pitäisi matkata Turkuun, esiintymään Varsinais-Suomen (Finland ’Proper’ in English, kuten Leevi Lehto asian on laittanut) runoviikolla, ensin panimoravintola Kouluun ja illalla ravintola Monkiin. Miten

Lue lisää »