Jarkko Tontti: Kafka afolla. Franz Kafkan aforismikokoelmasta

Franz Kafka: Tuberkuloosifragmentit. Suomentanut Ville-Juhani Sutinen. Savukeidas 2013.

Oikeustieteen tohtori Franz Kafka (1883–1924) kamppailee länsimaisen kirjallisuuskaanonin kärkisijoista. Hän on yksi harvoista kirjailijoista, jonka nimi on vakiintunut adjektiiviksi useissa kielissä. Byrokratiaa moititaan usein kafkamaiseksi, sulkeutuneeksi käsittämättömyydeksi ja mielivallaksi. Myös tunnelma voi olla kafkamainen. Se viittaa ahdistavaan, epämiellyttävään puristavuuteen, vaikeasti määriteltävään yleistuskallisuuteen.

Kuten kafkamainen, myös platoninen on osa yleiskieltä. Mutta en ole kuullut joycemaisuudesta. Montaa kirjailijaa on Suomessa verrattu Mika Waltariin, mutta arkipuheessa waltarimaisuus ei ole saanut sijaa.

Melkein kaikki mahdollinen on julkaistu Kafkan kirjallisesta tuotannosta, romaanien ja novellien lisäksi kirjeet ja päiväkirjat. Kafkan vakuutusoikeuden alaan kuuluvat juridiset virkakirjoituksetkin on julkaistu. Ne on jopa käännetty englanniksi nimellä The Office Writings. En ole vakuuttunut tällaisten projektien mielekkyydestä. Kanonisoinnissa on yleensäkin jotain kiusallista. Lukija nujerretaan pyhän tekstin äärellä kumartelevaksi alamaiseksi. Jos ei ymmärrä, tai ei pidä, on syytä pitää suunsa kiinni.

Kaanonia pitää voida ravistella ja uudistaa. Itse kuulun silti siihen joukkoon, jonka mielestä Prahan velhon teksteissä on jotain isoa. Mutta mitä? Tähän kysymykseen vastaaminen on vaikeaa. Siksi Kafka on klassikko.

Suomeksikin Kafkan teoksia on saatu paljon. Tärkeimmät romaanit tietysti, Oikeusjuttu, Linna ja Mies joka katosi (julkaistu myös nimellä Amerikka). Novellit on julkaistu eri valikoimina useaan kertaan. Monet Kafkan lyhyimmistä kertomuksista ovat enemmänkin proosarunoja kuin novelleja.

Kafkan aforismit ovat olleet pitkään sivuosassa. Aikaisemmin niitä on ilmestynyt ainakin Aarno Peromiehen suomentamina lyhytproosakokoelmassa Keisarin viesti. Osana aforistiikan uutta nousua Savukeidas on nyt julkaissut Ville-Juhani Sutisen suomennosvalikoiman nimellä Tuberkuloosifragmentit.

Sairasvuoteelta tekstiksi

Kafkan aforistinen tuotanto käynnistyi vuonna 1917 kun hän muutti sisarensa Ottlan maatilalle Züraun kylään. Syy maallemuuttoon ja työstä pois jäämiseen oli tuberkuloosi. Kahdeksan kuukauden oleskelun aikana syntyi joukko lyhyitä tekstejä, joita voi kutsua aforismeiksi tai fragmenteiksi.

Kirjoituspaikan mukaisesti Kafkan aforismeja on toisinaan kutsuttu Züraun aforismeiksi. Se on hivenen harhaanjohtavaa kuten myös suomenkielinen nimi Tuberkuloosifragmentit. Kaikki Kafkan aforismit eivät ole tuberkuloosin aiheuttaman vuodelevon aikana kirjoitettuja. Hän myös palasi vanhoihin aforismeihinsa myöhemmin vuodesta 1920 alkaen ja editoi tekstejään voimakkaasti.

Kafkan kirjallisen perinnön selvittelyn pahimpia pulmia on ollut hänen ystävänsä Max Brod, jonka toimittamina useat Kafkan teoksista alun perin ilmestyivät. Brodin toiminnan kriteerit eivät täytä kirjallisuudentutkimuksen vaatimuksia. Hän pyrki antamaan ystävästään mahdollisimman myönteisen kuvan, ja Brodilla oli toimitustyössä myös omat tarkoitusperänsä.

Brod muun muassa korosti perusteettomasti Kafkan uskonnollisuutta. Tämä näkyy aforismeissakin, joista on liikkeellä useita erilaisia editioita ja versioita. Brod julkaisi Kafkan aforismit itse keksimällään nimellä “Maallisia talmudeja synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä”.

Brodin myötä on myös jäänyt elämään sitkeä käsitys, jonka mukaan Kafkan fragmentit tai aforismit eivät ole kirjallisuutta vaan suoraviivaisesti Franz Kafkan maailmankatsomuksesta kertovia tekstejä. Myöhempi tutkimus on paljolti kumonnut tämän ja perannut Brodin jälkiä muutenkin.

Kafka oli ennen kaikkea kirjailija, hänelle muoto oli sisältöä tärkeämpää, ja se päti myös aforismeihin. Vuosien varrella Kafka korjaili aforismejaan ja niiden sisältö muuttui, jopa päinvastaiseksi Züraun kylän kirjoitushetkeen verrattuna. Tyyli hioutui ja ilmaisu tiivistyi, sanominen astui sanottavan edelle kuten kirjallisuudessa pitääkin.

Yllätykset ja vastakkainasettelu

Kafkan aforismeja hallitsee usein vastakkainasettelu, voimien ja vastavoimien myötä syntyvä uusi tulokulma käsiteltyyn asiaan.

”Muiden kanssa tekemisissä oleminen saa aikaan itsetutkiskelua.”

Alkuteksti kuuluu ”Verkehr mit Menschen verführt zur Selbsbeobachtung.” Suomennos hukkaa aforismin eroottiset sivumerkitykset, saksan sanat verführen ja Verkehr vihjaavat myös sukupuoliyhteyteen. Suosittelen muutenkin lähtötekstin lukemista tämän teoksen rinnalla. Tai sitten kannattaa etsiä käsiinsä Peromiehen suomennosvalikoima.

Myös aforistiikalle tyypillinen lukijan yllättäminen on useiden Kafkan aforismien perusrakenne.

”Hyvyys meissä on tietyssä mielessä lohduttomuutta.”

Vaivaannuttavinta aforismikirjallisuudessa on opettavainen sävy. Miten pitäisi elää -asenne saa lukijassa aikaan vastareaktion. Tätä oppimestarimaisuutta Kafkan aforismeista löytyy onneksi vain harvoin, yllättäviä kysymyksiä sen sijaan paljon. Samoin outojen asioiden yhdistämistä, mistä syntyy uusia ajatuksia.

”Usko kuin kirves. Yhtä raskas, yhtä kevyt.”

Lähtötekstin (“Ein Glaube wie ein Fallbeil, so schwer, so leicht.”) Fallbeil tosin viittaa ennen kaikkea giljotiiniin tai mestauskirveen terään. Peromiehen suomennoksessa käytetäänkin sanaa giljotiini.

Kuten runokokoelma, aforismikokoelmakin on ennen kaikkea kokonaisuus. Yksittäinen aforismi saa merkityksensä vasta osana teosta. Tämä unohtuu helposti, kun nostetaan esiin yksittäisiä aforismeja. Siksi suomentajien ja toimittajien tekemissä valikoimissa on vaaransa, tekijän lähtökohdat hukkuvat helposti kun jälkipolvet valitsevat mieleisiään.

Kokonaisuutena Kafkan aforistinen tuotanto jää sivupoluksi hänen tuotannossaan. Vaikeasti määriteltävää ja paikannettavaa kafkamaista tunnelmaa ei synny, ei ainakaan niin voimakkaasti kuin romaaneissa ja pitkissä novelleissa. Jotkut pidemmät aforismit tosin tulevat lähelle. Suomennosvalikoiman päättävä aforismi on hyvä esimerkki:

”Ei ole välttämätöntä lähteä kotoaan. Voi vain istua pöytänsä ääressä ja kuunnella. Eikä tarvitse kuunnellakaan, kunhan vain odottaa. Eikä ole syytä edes odottaa, kunhan on aloillaan ja yksin. Koko maailma tarjoaa silloin itsensä ja sallii riisua naamionsa. Se ei voi muuta ja vääntelehtii hurmiossa ihmisen armoilla.”

Jarkko Tontti