Maa vailla ominaisuuksia

Jarkko Tontti: Maa vailla ominaisuuksia

Parnasso 4/2017.

Robert Musilin mastodonttinen romaani Mies vailla ominaisuuksia alkaa Wienissä elokuussa 1913. Itävalta-Unkarin keisarin Frans Joosefin hallituskauden 70-vuotisjuhallisuuksiin valmistaudutaan suunnittelemalla ”paralleeliaktiota”. Tähdätään vuoteen 1918, ja wieniläiset miettivät, kuinka ylittää Saksan keisarin hallituskauden samalle vuodelle ajoittuvat 35-vuotisjuhlallisuudet.

Musilin teos tarjoaa lukijalle herkullisen vertailukohdan omiin vuosijuhlintoihimme. Kuluvana vuonna vietetään paitsi Suomen valtion satavuotisjuhlia myös EU:n edeltäjän Euroopan hiili- ja teräsyhteisön 60-vuotisjuhlavuotta. Euroopan unionia on usein verrattu Itävalta-Unkariin. Hidasliikkeisiä, monikulttuurisia ja sekamelskaisia muodostelmia molemmat.

Kumpaakin uhkaa vähän väliä milloin missäkin valtakunnan kolkassa esiin ponnahtava kansallismielisyys. Kaksoismonarkiaa uhkasi muun muassa Czexit, Slovexit ja Hungexit; tätä listaa voisi jatkaa pitkään. Huonostihan siinä lopulta kävi.

Keisari Frans Joosefin riemujuhlavuoden valmistelut ovat byrokraattista ja tahatonta komiikkaa. Loputtomia kokouksia järjestetään, mutta asiat eivät etene. Keskeistä ydinideaa ei löydy, vaikka ehdotuksia riittää.

Pohdinnassa on muun muassa teema Maailman-Itävallan vuosi 1918, kaksoismonarkia olkoon esikuvana koko ihmiskunnalle kansojen rauhanomaisesta rinnakkainelosta. Entäpä ylimääräisen tornin rakentaminen Wienin kuuluisimpaan katedraaliin?

Hassunkurisinta jälkeä seuraa, kun taiteilijat ja intellektuellit kutsutaan mukaan suunnittelemaan keisarillista juhlavuotta. Lopulta ihan jokainen kynnelle kykenevä haluaa sanoa sanansa tulevan juhlavuoden tapahtumista.

Romaanin päähenkilö Ulrich ja hänen kumppaninsa hukkuvat yhteydenottoihin valtiovallan toimijoilta, yksityishenkilöiltä ja mitä oudoimmilta organisaatioilta. Alppiseurat, paikalliset kuppikunnat ja lukemattomat yhden asian yhdistykset tähdentävät asiansa tärkeyttä.

Mukaan mahtuu esimerkiksi Öhlin pikakirjoitusmenetelmän kehittäjä herra Öhl, joka kokee tulleensa syrjityksi muiden pikakirjoitusjärjestelmien toimesta. Juhlavuosi olisi oikea hetki tämänkin vääryyden oikaisemiseksi.

Vuonna 2017 juhlavuosihyörintä ja -häärintä on toki siirtynyt maailmanverkkoon. Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke ylläpitää kattavaa Suomi 100 -nettisivustoa. Sieltä löydämme päättymättömän luettelon juhlavuoden nimissä järjestettäviä tempauksia.

Niistä monien tärkeyden myös Öhlin pikakirjoitusjärjestelmän kehittäjä olisi ymmärtänyt.

”Mahdollisuuksien hevonen. Hevosalan toimijat tuovat hevoset kylille, tapahtumiin ja ihmisten lähelle muistuttamaan kumppanimme tärkeästä roolista yhteiskuntamme historiassa ja nykyhetkessä.”

” Jyväskylän Naisvoimistelijat ry järjestää Perhepäivän JNV-hallilla! Perhepäivässä on luvassa temppurata lapsille sekä kaksi perheliikunnan näytetuntia.”

”Bongaa aakkoset! Lähde Värinauttien kanssa aakkoskävelylle bongaamaan kirjaimia. Saatko bongattua nimesi kaikki kirjaimet? Millaisia kirjaimia löytyy koulumatkasi varrelta? Pian huomaat, että aakkosia on kaikkialla! Kaivonkansissa, rekisterikilvissä, bussipysäkeillä, graffiteissa, opasteissa.”

”Sadan Siirrettävän Saunan Paraati kokoaa Suomen saunaa rakastavat kansalaiset ja siirrettävien saunojen omistajat Teuvan keskustaan. Siirrettävät saunat kulkevat paraatimuodostelmassa Teuvan keskustan läpi viihdyttäen tien varsille kokoontunutta yleisöä. Paraatin on järjestänyt jo vuodesta 2011 lähtien teuvalainen saunaseura Saunanturvajoukot Rapid Zil Finnish Sauna Force RZFSF.”

Suomi 100 -tapahtumia lukiessa piirtyy esiin kuva maasta vailla pysyviä ja vakaita ominaisuuksia. Suomi on niiden perusteella ihan mitä vaan. Anything goes. Suomi on kaikkea, mitä täällä asuvien ihmisten mieleen on sattunut juuri nyt pälkähtämään.

En pidä tätä kielteisenä asiana, päinvastoin.

Musilin romaanin päähenkilö, paralleeliaktion sihteeri Ulrich on teoksen nimen mukainen mies vailla ominaisuuksia. Vakaiden ja muuttumattomien ominaisuuksien ja luonteen sijaan Ulrich on uuden ajan ”mahdollisuusihminen”: hänestä on moneksi elämän eri rintamilla. Omaa, selkeää ja pysyvää minuuttaan hän ei löydä.

Mahdollisuusihminen näkee kaikkialla yksioikoisen todellisuuden lisäksi idullaan olevia vaihtoehtoja. Kyse on utooppisesta suuntautumisesta maailmaan. Tämä tarkoittaa Musilin romaanissa nimenomaan todellisuudesta ja faktoista nousevaa utooppisuutta, todellisia ja toteutettavia mahdollisuuksia.

Ehkäpä tämä on totuus myös Suomesta, piskuisesta ja lähes historiattomasta lilliputtivaltiosta, joka on olemassa lähinnä mielikuvituksellisten historiallisten sattumien ansiosta. Yhtä hyvin voisimme olla kuin Itävalta-Unkarin ruteenit tai monet muut pienet eurooppalaiset kansat, joilla ei ole koskaan ollut omaa valtiota ja joista harva on kuullut mitään.

Musilin romaanijättiläinen kuuluu niihin länsimaisen kirjallisuuden kanonisoituihin klassikoihin, jonka nimen melkein kaikki tietävät, mutta jonka kovin harva on lukenut. Sitä on usein verrattu James Joycen Ulyssekseen ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -teossarjaan.

Teoksen kerronnallinen perusratkaisu on vino ja ironinen tulokulma maailmaan. Ihmisten pienempiä ja suurempia pyrintöjä tarkkaillaan äärimmäisen yksityiskohtaisia ja hienovaraisia huomioita tehden.

Lukijan mielessä herää vääjäämättä kysymys. Kuka ja millainen minä oikeastaan olen?

Itsetutkiskeluun romaanikirjallisuutta on tietysti aina käytetty. Mutta Mies vailla ominaisuuksia on ihmisen minuuden luotaamista poikkeuksellisella tavalla. Useiden eri kertojien pään sisältä katsellaan maailmaa ja samalla kulloistakin kertojaa. Muodostuu kavalkadi ihmistyyppejä ja sitä kautta kuva aikakaudesta.

Kokonaiset luvut ovat pelkkää kertojaminien oman itsen pohdiskelua. Parhaimmillaan tämä pöyhintä tavoittaa jotain yleistä ihmisyydestä, heikoimmillaan lukijapolo tuskastuu itsekeskeiseen tuhnaamiseen ja kaipaa avarampia aloja.

Musilin yltiöpäinen tavoite oli tehdä suuri synteesi 1900-luvun alun eurooppalaisen ihmisen mielenmaisemasta, aikakauden ideologioista, taiteista, tieteistä, taloudesta ja politiikasta. Vuosikymmeniä kestäneen kirjoitusprosessin jälkeen teos jäi kesken Musilin kuollessa vuonna 1942 Sveitsissä, jonne hän oli paennut Itävallasta natsien valtaannousun jälkeen.

Politiikka ei Robert Musilia juuri kiinnostanut. Hän oli esteetti ja individualisti, jolle valtio edusti lähinnä yksilöllisyyttä tukahduttavaa pakkovaltaa. Hän vieroksui varsinkin kollektivismia kaikissa sen muodoissa.

Erityisen hyvin tämä kävi ilmi, kun Musil vuonna 1935 kutsuttiin Pariisiin puhumaan Kansainväliseen kirjailijakongressiin kulttuurin puolustamiseksi (Congrès international des écrivains pour la défense de la culture). Päällepäin kirjailijakokouksen tarkoitus oli natsismin vastustaminen, mutta samalla se oli laitavasemmistoaktivistien tempaus, jolla pönkitettiin Neuvostoliiton asemaa ja mainetta.

Musilin esitys ei ollut järjestäjien toiveiden mukainen. Hänelle kaikki liberaalia individualismia uhkaavat kollektivistiset järjestelmät olivat yhtä tuomittavia. Lopputulos oli se, että Musilin esitykselle buuattiin.

Mies vailla ominaisuuksia -teoksen julkilausumaton hauskuus, tai traagisuus, on se, että suunniteltuna keisarillisena juhlavuonna 1918 keisari Frans Joosef oli jo kuollut, Itävalta-Unkari hajonnut ja Saksan keisari syösty vallasta.

1920-luvulla teoksensa kirjoittamisen aloittanut Musil pyrki, monen muun asian ohessa, tekemään pystyyn kuolleen Itävalta-Unkarin ruumiinavauksen, jolle päättymättömän paralleeliaktion pöyhintä tarjoaa kohdallisen metaforan.

Valtiollisten vuosijuhlintojen hassunkurisuuksien lisäksi voimme kysyä Musilin jalanjäljissä vakavampiakin kysymyksiä. Mies vailla ominaisuuksia kertoo liberaalin ja kosmopoliittisen 1800-luvun lopun ajanhengen romahtamisesta nationalismin nousuun ja ensimmäiseen maailmansotaan. Sota on lopultakin se kuukausikaupalla etsitty paralleeliaktion ydinteema, vaikkei kukaan sitä ääneen ehdota.

Pian alkava maailmansota häilyy teoksen lukijan mielessä koko ajan, ja se lienee ollut kirjailijan tarkoituskin. Musilin päiväkirjoista ja muistiinpanoista selviää, että romaani olisi päättynyt sodan alkamiseen.

Toivokaamme, etteivät Suomen ja EU:n juhlavuodet pääty samoin. Synkkiä pilviä maailmanpolitiikan taivaalla toki riittää vuonna 2017 kuten vuonna 1913.

Romaanissa paralleeliaktion suunnitteluun osallistuva kenraali Stumm von Bordwehr vaatii toistuvasti, että rauhankeisari Frans Joosefin juhlavuoden ytimessä pitäisi olla Itävalta-Unkarin armeijan vanhentuneen tykistön uudistaminen:

”Koko maailma varustautuu. Venäläisillä on aivan uusi kenttätykistö. Kuunteletko sinä? Ranskalaiset ovat käyttäneet hyväksi kaksivuotista palvelusaikaansa ja vahvistaneet maavoimiaan valtavasti. Italialaiset -.”

On toivottavasti vain sattumaa, että helmikuussa 2017 luen uutisista, että Suomi ostaa 146 miljoonalla eurolla neljäkymmentäkahdeksan panssarihaupitsia Etelä-Koreasta. Puolustusvoimien toiveiden mukaisesti niillä korvataan vanhenevia tykkejä.

Ja kas, syy on se, että koko Eurooppa varustautuu.

Robert Musil itsekin tempautui lyhyeksi hetkeksi mukaan ensimmäisen maailmansodan alun kansallismieliseen hurmokseen. Sitä seurasivat pitkät vuodet rintamalla upseerina, jolloin sodan todellisuus paljastui hänelle. Samalla kypsyi ajatus kirjoittaa teos sotaan johtaneesta eurooppalaisesta Zeitgeistista.

Mies vailla ominaisuuksia kertoo silti myös kirjoittamisajankohdastaan, 1920–30-lukujen Euroopasta. Se oli aikakausi, jolloin vuosisatainen antisemitismi nousi politiikan eturintamaan.

Romaanissa tämä piirtyy esiin nuoren Hans Seppin hahmossa. Hän on parikymppinen intomielinen pangermaanisen ideologian kannattaja ja antisemiitti. Nykylukija tunnistaa hänessä maahanmuuttokriittisen kansallismielisyyden ja samalla yleisen, nuoruuteen kuuluvan ideologisen kiivailun.

Musil kirjoitti romaaniinsa myös ja ennen kaikkea itsensä. Hän oli ristiriitojen riivaama ihminen, ja tämä näkyy myös teoksessa. Musilin oma maailmankatsomus oli kaksijakoinen. Hän oli sotilasakatemioissa koulutettu insinööri, tosiasioiden, sääntöjen ja järjen mies. Toisaalta hän oli myös opiskellut filosofiaa ja psykologiaa. Friedrich Nietzschen teokset olivat vaikuttaneet häneen syvästi. Musil etsi koko elämänsä ajan matematiikan ja mystiikan synteesiä.

Sekä Musilin oma elämä että Mies vailla ominaisuuksia -romaani ovat päättymätöntä painia ihmisen rationaalisen ja irrationaalisen puolen välillä, kuten Stéphane Gödicke on todennut teoksessaan Désordres et transgressions chez Robert Musil.

Sama näkyy Musilin laajassa esseetuotannossa. Toisaalta Musil väheksyi aikakauden runoutta ja filosofiaa spekulatiivisena liihotteluna, toisaalta hän myönsi ihmisen rationaalisen puolen rajoittuneisuuden. Hän ymmärsi, että analoginen ajattelu, intuitiivinen vertaaminen, on usein loogista päättelyä ja faktoihin perustavaa järkeilyä vahvempi voima jokaisessa ihmisessä ja jokaisessa yhteiskunnassa.

Perustava kahtiajakautuminen järjen ja tunteen välillä sekä yksilössä että yhteiskunnassa onkin Mies vailla ominaisuuksia -romaanin kantava teema. Valtiollisissa vuosijuhlinnoissa tämä tulee esiin selkeämmin kuin ehkä missään muualla.

Toisaalla tosiasiat, järki, perinteet ja velvollisuudet, toisaalla tunne, ilakoiva yltiöpäisyys, raaka itsekeskeisyys, epärehellinen vehkeily ja lopulta myös konventionaalisen moraalin haastaminen ihmisyksilön ainutkertaisessa, kaikki lait kumoavassa kokemuksessa ja teossa.

Jarkko Tontti

Kirjailija, OTT