1) Vietän liikaa aikaa kirjakaupoissa, kirjastoissa ja kirjallisissa riennoissa. Monta päivää menee niin, että luen tai kirjoitan vähemmän aikaa kuin hipelöin kirjoja. Minulla on jo tarpeeksi kirjoja, hemmetti soikoon, lukemattomia hienoja ja huonoja teoksia pursuaa kodissani ja lisää tulee koko ajan. Niitä pitäisi myös kirjoittaa, siis minun.
2) Huomaan viihtyväni paremmin Tiede-lehden juttujen parissa kuin lukemalla kirjallis-filosofis-humanistisia lehtiä, toisin kuin ennen. Tällä voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että olen saanut tarpeekseni kirjallis-humanistisesta konservatiivisuudesta. Ns. lukeneiston ainoa huomio maailmanmenoon on kovin usein lohduton narina ja vastustaminen (sitä kutsutaan ’kriittisyydeksi’): internetin, sähkökirjan ja yleensäkin teknologisten innovaatioiden ja koko modernin luonnontieteen. Puhumattakaan siitä, että ihmiset saisivat nauttia siitä lyhyestä hetkestä, jonka heidän elämänsä kestää. Ei, kivaa ei saa olla, vaan pitää lukea klassikoita ja voihkia kuinka kaikki oli ennen paremmin kun uskonto, yhteisöllisyys ja maaseutu (tai sosialismi) olivat voimissaan, ihmiset kuolivat 50-vuotiaina ja olivat köyhiä. Joopa joo. Selkä tulevaisuuteen seisova konservatismi ja kaiken uuden vastustaminen on varma keino sysätä kirjallisuus ja humanistinen kulttuuri merkityksettömyyteen.
3) Helsingin kirjamessut tulevat taas, niin. (Pienoinen ristiriita kohdan yksi kanssa, kyllä). Torstaina 28.10. klo 11-12 Waltari-lavalla Suomen PEN ja Ville Ranta sekä kenialainen Philo Ikonya. Sunnuntaina 31.10. klo 15-16 Kullervo-lavalla minä, Sanna Nyqvist ja Arto Virtanen.
6 Comments
Moi.
Heitänpä 2-kohtaan vastaukseksi jotain.
Ihan kohdallinen huomio. Usein tuntuu, että lukeneisto kritisoi kärkkäästi luonnontiedettä, teknologiaa ja markkinatalouttakin tuntematta niitä kovin hyvin. Toisaalta, jos ottaa filosofian tosissaan, se puhuu enimmäkseen luonnontieteen ehdoista ja sen ajattelutapojen rajallisuudesta kuin tuloksista tai löydöistä. Niinpä itse asiassa väittäisin, että keskivertolukeneiston ongelma on siinä, että filosofiaa ei oteta filosofiana vaan tieteellisenä tai yhteiskunnallisena teoriana, joka puhuu samalla tasolla kuin teknologia, todellisuutta representoiden. Tämä taas on seurausta juuri luonnontieteellis-teknologisen ajattelutavan vallitsevuudesta ja ujuttautumisesta mukaan humanistis-filosofiseen ajattelu- ja kielenkäyttötapaan.
Esim. sosiaalinen konstruktionismi ei pohjimmiltaan väitä, että sukupuoliroolit voidaan valita miten tahansa biologiasta välittämättä, vaan että olemme pääsemättömissä konstruktioista sinänsä ja biologia on eräs merkityskonstruktio ja inhimillinen projekti, joka on rajannut mm. etiikan ulkopuolelleen. Todellisuus ilmenee, ei vain konstruktioiden läpi, vaan konstruointiin haastavana, eettisestikin merkityksellistettävänä, ammottavana paljaudessaan ja pelkällä olemassaolollaan – ja tätä haastamista on olevan oleminen, ei luonnontieteellis-objektiivista tai toisaalta pelkkää konstruktiotakaan. Edelleen, vapaus ei ole konstruktion mielivaltaista valintaa, vaan (uudelleen-) merkityksellistämisen mahdolliuuksien avautumista perinteestä eli vallitsevista konstruktioista lähtien.
Nyt, jos tätä yrittää sovittaa maailmankatsomukseksi, tieteelliseksi representaatioksi tai teoriaksi, siitä tulee helposti vain tuota narisevaa jankkaamista, joka on relativismissaan yhtä nihilististä kuin luonnontieteellis-teknologinen ajattelutapa. Tiede-lehti nähdäkseni vahvistaa tätä ajattelutapaa tai diskurssia – mutta niin tekevät myös monet yhteiskunnallis-humanistiset teoriat.
Meidän aikamme haaste on juuri luonnontieteellis-teoreettis-teknologis-taloudellis-representoivan ajattelutavan nihilismi – eivät sen tulokset tai hyödyllisyys, vaan sen vallitsevuus ajattelutavoissa ja tämän peruseettinen tyhjyys.
(Mainittakoon, että itse olen perehtynyt mm. tähtitieteeseen ja nörttiteknologiaan jo varhaisteini-iästä lähtien; taloudesta olen kirjoittanut hiljattain jotain:
http://www.mustekala.info/node/1732)
Marko
Surkeimpia konservatiivihumanisteja on kai nää Savukeitaan ”esseistit” timohännikäiset (drop-out runoilija, linkolalainen ekototalitaristi, naisvihaaja ja halla-aholainen maahanmuuttajavihaaja) ja anttinylénit, fundamentalisti-uskovainen konservatiivi. Ja niitä on siellä muitakin.
En pysty nielemään Markon heideggerilaista väitettä, jonka mukaan luonnontieteellis-tekninen ajattelu olisi ”nihilististä”, mitä sillä sitten tässä yhteydessä tarkoitetaankin.
Miten niin muka? Miten tiede ja teknologia lopultakin eroavat muusta ihmisen toiminnasta? Sanoisin, etteivät juuri mitenkään, niitä voidaan toteuttaa vastuuntuntoisesti tai vastuuttomasti ja kaikkea siltä väliltä.
Mitä taas Karin Savukeidas-kommenttiin tulee, niin sanoisin, että Savukeidas on julkaissut muutakin – onneksi – esim. runoja ja Kari Hukkilan esseitä. (Tiedoksi lukijoille: nimimerkki Kari H. ei antamiensa tietojen perusteella ole Kari Hukkila, vaikka nimimerkistä joku voisi niin päätellä.)
Kiitos vastauksesta.
Luonnontieteellinen ajattelu on oman ilmoituksensakin mukaan ”arvovapaata” ja juuri siksi ”objektiivista” tai ainakin siihen tavalla tai toisella pyrkivää. Vasta kun sitä harjoitetaan suhteessa johonkin sen itsensä ulkopuolelta tuleviin tarkoituksiin ja päämääriin, siitä voi tulla vastuullista tai vastuutonta suhteessa niihin. Muuten sen sisäinen vastuu on vain siinä, ettei tehdä virheitä tai vääristyksiä mm. suhteessa tuohon arvovapauteen.
Tästä ajattelutavasta (ja sen arvovapaudesta) on hyötyä, kun ratkotaan tietyn tyyppisiä ongelmia. Sen sijaan, kun se on yleistynyt yleiseksi vakaumukseksi suhteessa itseen ja todellisuuteen ja/tai arjessa vallitsevaksi ajattelutavaksi, syntyy ongelmia. Kyse ei ole niinkään arvovapaudesta, vaan representaatiorakenteesta, subjekti-objekti-suhteesta, siitä, että maailmasta on tietty kuva, maailma on läsnä ajattelulle yhtäaikaisena tosiasioiden kokoelmana. Kyse on myös siitä, mikä liikuttaa ajattelua, tässä tapauksessa siis: vaade ulottaa representaatio yhä laajemmalle. Juuri tämä perusmotiivi ja ajattelutavan yleisrakenne on ongelmallinen, sillä on hyvin kyseenalaista, saavutetaanko elämisen tarkoitusta, oikeudenmukaisuutta tms. näin.
Tekniikka taas on tämän taloudellista hyödyntämistä, jolloin ulkopuolelta tulee tarkoitukseksi: todellisuuden haltuun ottaminen hyödynnettäväksi. Toisin sanoen, perusmotiivina on nyt rakentaa maailmasta representaatio ja näin ottaa se haltuun eri tavoin hyödynnettävänä, siis suhtautua todellisuuteen varastona. Elämästä tulee elämysten ja tuotteiden keräilyä ja minärepresentaation rakentamista, tavaroista kulutustuotteita jne. Lyhyesti: toiminnan pohjaksi omaksuttu käsitys vapaudesta muuttuu valintamyymälävapaudeksi, jonka kapeutta ja pakottavuutta ei huomata. Mutta juuri tämä tyhjyys, ”nihilistinen” vapaavalintaisuus, on, ei hylättävä ja palattava johonkin aiempaan, vaan otettava haasteeksi, joka liikuttaa ajattelua.
On muitakin tapoja ajatella ja suhtautua todellisuuteen kuin representaatio ja (taloudellisesti kannattava) hyöty. Esim. runoudessa kieli ei niinkään representoi kuin liikuttaa ajattelua avautumaan mahdollisuuksille ajatella yhdessä toisin.
Minua ärsyttää, että Suomessa kaikki pitää aina vetää äärimmäisyyksiin, mitään oikeaa debattia ei synny. Jos on päällä vintage-mekko niin joku älypää tulee aina kyselemään että hei, olisitko sä halunnut elää 50-luvulla, oisko susta oikeesti kiva kuolla tuberkuloosiin. Se on vain mekko! Tai jos sanon että suomalaisessa perunassa oli ennen vanhaan enemmän rautaa kuin nykyään niin se tulkitaan heti siten, että haluaa kaikki entisajan arvot takaisin. Vaikka puhuisi vain perunasta! Sietäisi miettiä sitäkin, että miksi nostalgia aiheuttaa niin paljon raivoa.
Tiedoksi vain, etten ole Kari H. -nimimerkki, vaikka kirjaimet siihen viittaisivatkin. Eli minä en ole samaa mieltä kuin tämä Kari H. T. Kari Hotakainen