En ole aikaisemmin harrastanut vuosikatsauksia. Mutta nyt sellaisen teen. Yksi syy on se, että vuoden 2020 aikana olen järjestänyt arkistojani, joka onkin ollut melkoinen ponnistus. Useamman vuosikymmenen asiakirjojen läpikäyntiä ja järjestelyä. Punnintaa ja vaappumista säilyttämisen ja poisheittämisen välillä.
Vuoden 2020 ensimmäinen sähköpostiviesti pysäyttää. Kiitän siinä suomentaja Tarja Roinilaa neuvosta. Olin kysynyt häneltä vinkkejä kääntäjistä suomesta espanjaan, koska minut oli kutsuttu runousfestivaaleille Meksikoon. Tarja tietysti auttoi vaivojaan säästämättä. Myöhemmin keväällä tuli shokkiuutinen. Tarja oli kuollut liikenneonnettomuudessa. Yhteinen historiamme ulottuu kauas. Vuosituhannen vaihteessa olimme molemmat mukana useita vuosia kokoontuneessa Heidegger-lukupiirissä, jossa käytiin pikkutarkkaan läpi 1900-luvun tärkein filosofinen teos, Martin Heideggerin Oleminen ja aika. Yhtä aikaa olimme myös Suomen PENin johtokunnassa.
Helmikuussa ilmestyi runokokoelma Lain laita. Edellisen runokirjani Jacasserin ilmestymisestä oli kulunut jo yksitoista vuotta. Julkkarijuhlat ehdin järjestää Villa Kivessä täpärästi ennen kuin korona sulki maailman. Erityisen kohottavaa oli seurata lausuja ja puheilmaisun opettaja Sampo Harjun esitystä runoista. Vastavuoroisesti kävin Sampon kutsumana tuomaroimassa Kallion lukion puhekilpailua. Säkenöiviä ja itsevarmoja nuoria esiintyjiä.
Koronan takia suurin osa vuoden kirjallisuustapahtumista peruuntui. Mutta etänä moni niistä toteutui lopulta tavalla tai toisella. Kuten toukokuussa Töölön kaupunginosayhdistyksen Hietsun paviljongissa, jossa keskustelimme dosentti Markku Koivusalon kanssa. Yli tunti pohdintaa oikeasti tärkeistä asioista: rakkaudesta ja kuolemasta, muistista ja unohduksesta, totuudesta ja oikeudesta.
Kesäkuussa Sastamalan kirjapäivät peruuntuivat myös. Mutta sinnekin sovittu esiintyminen toteutui etänä. Miellyttävä runouskeskustelu nuoren haastattelijan Katja Ruohosen kanssa.
Työnteon ohella paljon aikaani ja voimiani vuonna 2020 on vienyt psykoterapia, joka on jatkunut jo useamman vuoden. Oman mieleni syövereiden penkomisen ohella olen lukenut aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Palasin filosofi Paul Ricoeurin maineikkaaseen teokseen De l’interprétation – essai sur Freud (1965), jota olin lukenut jo vuosikymmeniä sitten väitöskirjaa kirjoittaessani. Vielä kiinnostavampi oli Ricoeurin kuoleman jälkeen ilmestynyt uusi kirjoituskokoelma Autour de la psychanalyse (2016), jossa hän on osittain muuttanut näkemyksiään. Aikanaan 1960-luvulla Ricoeurin teos aiheutti skandaalin, kun psykoanalyytikko Jacques Lacan sai silmittömän raivokohtauksen kirjan takia. Hän muun muassa väitti Ricoeurin varastaneen hänen ideoitaan ja usutti seuraajansa filosofin teosta sättimään. Tutkijat ovat sittemmin osoittaneet Lacanin väitteet virheellisiksi. Kyse oli arvatenkin henkilökohtaisesta kiukuttelusta ja kateudesta, hyvin yleistä akateemisessa maailmassa.
Mitä muuta kirjoitin? Jatkoin kolumnistina Verkkouutisissa. Olin aloittanut jo vuoden 2019 lopulla kirjoittamalla Unkarista ja torjuttujen traumojen paluusta. Vuonna 2020 kirjoitin muun muassa identiteettipolitiikasta, punavihreiden ja kansallismielisten yhtäläisyyksistä ja viimeksi sananvapaudesta ja itsesensuurista. Palasin myös muutaman vuoden tauon jälkeen kirja-arvioiden pariin ja kirjoitin kirjallisuuden verkkolehti Kiiltomatoon David Grossmanin uudesta romaanista Kun Nina sai tietää. Vuoden viimeisessä Parnassossa ilmestyi essee Saatanantango, Marvel ja psykoanalyysi, josta lehteen päätyi erinäisten kömmähtelyjen takia lyhennetty versio.
Syksyllä pääsin käymään syntymäkaupungissani Tampereella. Journalistiopiskelijat haastattelivat minua ja Sirpa Kähköstä.
Suurin osa vuodesta on kulunut tietysti varsinaiseen työhön eli tulevan kirjan kirjoittamiseen. Aivan pian, helmikuun alussa 2021 ilmestyy romaani Haava, jonka jumppaaminen ja viimeistely on nyt vihdoin ohi. Puuh.
Uusi vuosi alkaa ja uudet kirjat ovat jo mielessä. Mutta sitä ennen pitäisi selvitä jotenkin tämän viimeisen ilmestymisestä, ihanaa ja hirveää, kuten aina.
5 Comments
Inspiroivaa muistelua ja suunnittelua! Kiitos ja parhain terveisin Aki
Kiitos Aki! Eteenpäin pullein purjein!
Kiitos. Näin ne vuodet asioita toimitellen huristavat.
Kiitos Reijo! Minne ne vuodet oikein menivät, ihmettelen usein…
[…] edellisessä kirjoituksessa muun ohessa suomentaja Tarja Roinilaa. Tänään 27. tammikuuta olisi ollut hänen […]