Unohdettu nobelisti

Kerran aloittamaani en jätä kesken. Juristikirjailijoista kertova kirjoitussarja on elänyt hiljaiseloa, mutta  nyt se palaa takaisin. Journalismin ehdollistamassa maailmassa jo edellisen syksyn teokset ovat muinaishistoriaa ja joku voisi sanoa, että vuosina 1911- 2004 elänyt Czesław Miłosz ei ole kuuminta mahdollista blogausainesta.  Tätä barbaarisuutta vastustakaamme. Hyvä kirja säilyttää ajankohtaisuutensa.

Silti muutama päkistetty vastaus kysymykseen, miksi nyt Czesław Miłoszista (paitsi että hän opiskeli oikeustiedettä ja valmistuikin juristiksi). En huomannut Suomessa noteeratun nobelistin syntymän 100-vuotispäivää; kymmenlukumystiikkaan voidan lisätä myös mainittu valmistuminen Vilnan yliopistosta vuonna 1931 sekä loikka sosialistisesta Puolasta länteen vuonna 1951. Nobel menee vuodella ohi (1980) mutta parhaillaan lukemani omaleläkerrallinen teos Issan laakso ilmestyi suomeksi Kirsti Sirasten kääntämänä 1981.

Runoilijana Miłosz antoi painavimman antinsa. Antikvariaatista mukaani tarttui jo useampi vuosi sitten Miłoszin runojen suomennosvalikoima Euroopan lapsi (WSOY 1985, suom. Kirsti Siraste). Hämmentävän tuoreena pysynyttä lyriikkaa. Jopa varhaiset, 1930-luvulla kirjoitetut runot ovat voimakkaita ja edelleen eläviä. Jos niitä vertaa samaan aikaan suomeksi kirjoitettuun runouteen kontrasti on melkoinen.

Euroopan lapsen luettuani hipelöin suomennettua romaania Issan laakso monta kertaa lähiantikvariaatissani Aikakirjoisssa Helsingin Unioninkadulla. Mutta en saanut sitä ostettua. Nyt vihdoin, tyystin toisaalta eli tamperelaisesta antikvariaatista Lukulaarista se tarttui mukaani. Kiinnostava teos tämäkin. Väheksyvällä nykyilmaisulla kyseessä on romaani aiheesta ’miten minusta tuli minä’. Ei kannattaisi väheksyä, ainakaan tätä kirjaa. Teos on poikkeuksellisen hyvin onnistunut yritys vaikeasta aiheesta eli miten kirjoittaa uskottavasti aikuisille lapsen näkökulmasta. Puolan ja Liettuan rajamailla Issan laaksossa varttuneen kirjailijan alter egon Tomaszin lapsuudenkuvaus onnistuu, kieli on yhtäaikaa runoa lähenevän tuoretta ja samalla saavuttaa lapsenomaisen ihmettelyn vaikutelman. Tunnelma on kummallinen, teos muistuttaa jossakin määrin latinalais-amerikkalaista maagista realismia. Pahat henget ja arkijärjen ylittävä ihmeet kuvataan kuin ne olisivat totta: ”Issan laakson erityispiirre oli suurempi paholaisten määrä kuin missään muualla.” (s. 12).

Monet muistavat Czesław Miłoszin vuonna 1953 ilmestyneestä teoksesta Vangittu mieli, joka kuvaa kommunistisessa valtiossa eläviä intellektuelleja. Kuinka monet taipuivat painostuksen edessä ja heistä tuli järjestelmän palvelijoita. Sitä en ole lukenut, mutta ilmeisesti se on mitä tarkkasilmäisin kuvaus siitä kuinka lahjakkaimmatkin ihmiset lopulta hitaasti myöntyvät. Miłosz ei niin tehnyt, vaan asui suurimman osan elämäänsä maanpaossa Yhdysvalloissa.

Miłoszin uskonnollisuus (hän mm. käänsi Raamatun puolaksi) on minulle hivenen vierasta, mutta en huomaa sen vaikutusta kirjoissa. Suuren kirjailijan merkki, kyllä.

Miłoszin kirjoja ei saa enää kuin antikvariaateista ja on epätodennäköistä, että niistä koskaan otettaisiin uusia painoksia. Pankaamme toivomme e-kirjaan. Kun kustantamossa kerran nähdään e-kirjan tekemisen vaiva, se on ikuisesti lukijoiden saatavilla. Loppuunmyydyn laatukirjallisuuden suhteen tämä olisi suuri ilo.