Muutama päivä sitten päättyi Runokuu-kirjallisuusfestivaali ja sen osana Poetiikkakonferenssi. Teemana oli Hengitys. Luulen muistavani, että esiinnyin esikoisrunoilijana tasan kaksikymmentä vuotta sitten järjestetyssä ensimmäisessä Poetiikkakonferenssissa. Muistaakseni puhuin Paavo Haavikosta ja muistaakseni tämä essee perustuu esitelmään. Poetiikkakonferenssin isä oli edesmennyt runoilija ja kustantaja Leevi Lehto. Sunnuntaina 23.8. kuuntelin Antti Salmisen esitelmän ”Sellaisen hengityksen tähden – poetiikan pneumatologiaa”. Salminen pohti muun muassa minulle läheistä runoilija Paul Celania ja hänen salaperäistä ajatustaan hengityskäänteestä runouden olemisen tapana. Atemwende on se kohta hengityksessä, jossa sisäänhengitys kääntyy uloshengitykseksi (tai päinvastoin). Se on eräänlainen tyhjä, lähes huomaamaton hetki, jossa liike pysähtyy ja kääntyy vastakkaiseen suuntaan ennen kuin jatkuu. Esitelmän jälkeisessä loppukeskustelussa poukkoili esiin kiinnostavia kulmia hengitykseen ja moneen muuhunkin teemaan. Salmisen lisäksi mukana olivat Atte Koskinen ja Kimmo Kallio.
Tiistaina 25.8. askelsin uudestaan Pitkänsillan yli, nimittäin Teos-kustantamoon, jossa juhlittiin Jyrki Kiiskisen romaanin Kolme päivää, kolme yötä ilmestymistä. Kustantaja Päivi Koivisto haastatteli ja Jyrki luki katkelman uudesta kirjasta. Kiinnostavalta vaikuttaa. Samalla tuli kohdattua paljon tuttuja, joita en ollut pitkään aikaan tavannut, esimerkiksi runoilija Miia Toivio.
Keskiviikkona 26.8. menin hetken mielenpälkähdyksestä kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin jäsenkokoukseen Tekstin talon Permantosaliin. Jälleen siis suunta Kruununhaasta ylitse Pitkänsillan. Kokouksessa valittiin järjestölle uusi puheenjohtaja, kirjailija Laura Lindstedt ja varapuheenjohtaja, toimittaja ja tietokirjailija Heikki Jokinen. Toimin taannoin itsekin Suomen PENin varapuheenjohtajana vuosina 2009–2010 ja puheenjohtajana 2011–2013. Sen jälkeen olin vielä maailman PEN-keskusten kattojärjestön PEN Internationalin hallituksen johtoryhmän jäsen vuosina 2013–2019. Täällä siitä lisää.
Syyskuun 1. päivänä järjestettiin Arbiksella kiinnostava keskustelutilaisuus: Qu’est-ce l’Europe? Mikä on Eurooppa? Tapahtuma pidettiin ranskaksi, mutta tulkattiin suomeksi. Vieraina olivat ranskalais-venäläinen kirjailija Andreï Makine ja antiikin filosofian tutkija, kreikkalainen Maria Protopapas. Keskustelua johti suomalainen historioitsija ja filosofi Jan-Ivar Lindén. Kiinnostavalla tavalla huomasin, että minulla ja Lindénillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi Paul Ricoeurin filosofia, josta hän teki jo pro gradu -tutkielmansa – kuten minäkin.
Andreï Makine oli vielä vähän aikaa sitten hyvin tunnettu ja suosittu Suomessa. Hän oli esimerkiksi yksi vuoden 2010 Helsingin kirjamessujen päävieraista. Erityisen paljon huomiota herätti taannoin hänen romaaninsa Ranskalainen testamentti (1996). Teoksessaan Elämän musiikki (2002) hän toi suomalaisten laajempaan tietoisuuteen neuvostokansalaista luonnehtineen termi homo sovieticus. Melkein viiteentoista vuoteen Makinen uusia uusia kirjoja ei ole enää suomennettu, arvatenkin ne eivät ole menneet tarpeeksi hyvin kaupaksi. Kirjallinen menestys on hyvin harvoin pysyvää. Makine syntyi ja eli nuoruutensa Neuvostoliitossa, mutta loikkasi Ranskaan vuonna 1987. Hänen isoäitinsä oli ranskalainen. Tilaisuudessa Makine muisteli nuoruuttaan Siperiassa ja sitä, kuinka hän tapasi suomalais-ugrilaisten kansojen ihmisiä. Jotkut heistä käyttivät venäläisille tuntematonta kalastusvälinettä nimeltään katiska.
Eteeni Arbiksen juhlasalissa istahti valkohapsinen Erkki Tuomioja. Yllätyksekseni hän laittoi kuulokkeet päähänsä ja kuunteli esityksiä tulkin välityksellä. Jotenkin olin olettanut, että entinen ulkoministeri osaisi ranskaa, mutta ilmeisesti ei. Facebookissa olen seurannut Erkin kiukkuisia ja katkeruutta huokuvia päivityksiä maailman menosta. Kaikki ei ole tainnut mennä ihan niin kuin hänen sukupolvensa vasemmistolaiset haaveksivat. Neuvostoliitto romahti ja sosialismi luhistui, Suomi liittyi Euroopan unioniin ja Natoon. Tuomioja oli niitä, jotka kuuntelivat aina herkällä korvalla Kremlin näkemyksiä ja myötäilivät sen toiveita. Suomen pitäminen Naton ulkopuolella oli venäläisten ykköstavoite ja niin se oli Erkinkin. Ei ehkä ihme, että historian väärältä puolelta itsensä löytänyt senioripoliitikko oirehtii somessa.
Keskustelussaan kahden filosofin kanssa Andreï Makine haastoi teoreettista ajattelua ja kannusti pohtimaan ihmistä yksilönä ja ihmeellisenä ainutkertaisuudessaan. Teoreettisen ja käsitteellisen ajattelun tilalle hän peräänkuulutti kirjallisuuden, erityisesti runouden kautta ilmenevää konkreettisuutta ja lihallisuutta. Sillä kohtaa havahduin ja poistuin salista, vähän ennen tilaisuuden loppua. Syksyn myötä ovat nimittäin alkaneet jälleen Kallion urheiluhallin ryhmäliikuntatunnit, erityisesti minulle rakas Les Mills Bodycombat. Hikisen jumpan jälkeen pulahdin vielä alakerran uimahallin altaaseen.
No comment yet, add your voice below!