Tommi Melender pohtii Antiaikalaisessa kirjoittamisajankohtaa ja tunnustautuu yökirjoittajaksi. Minä taasen olen aamun kirjoittaja. Kuten Erasmus Rotterdamilainen asian taannoin laittoi: ”Aamu on muusain ystävä.”
Tarkennetaan. Kirjoittaminen on kuin aika, yksiselitteinen asia kun sitä ei mieti, mutta kun sitä ryhtyy pohtimaan tarkemmin on se selittämätöntä. Mitä oikeastaan tapahtuu kun ihminen kirjoittaa? Mistä sanat tulevat? Miksi juuri noin eikä vaikka näin?
Siksi kirjoittamisen paras hetki on lähellä unta. Sieltä se kumpuaa joka tapauksessa ja mitä lähempänä kirjoittaminen tapahtuu uneksimisesta, sitä paremmin se kulkee. Siinä mielessä yön ja aamun kirjoittajat ovat molemmat oikeassa.
Käytännöllisempi seikka on itsensä varjeleminen maailman helskeeltä. Tämä suosii aamua. Yritän päästä kirjoittamaan mahdollisimman pian heräämisestä. En lue lehteä, en avaa sähköpostia enkä varsinkaan sukella sosiaalisen median päättymättömään loiskeeseen. Uniani en muista, mutta jokin minussa ne muistaa vielä muutaman tunnin heräämisen jälkeen. Kunnes maailman pauhu hautaa kaiken alleen. Silloin on myöhäistä.
No comment yet, add your voice below!