Kerran aloittamaani en jätä kesken. Juristikirjailijoista kertova kirjoitussarja on elänyt hiljaiseloa, mutta nyt se palaa takaisin. Journalismin ehdollistamassa maailmassa jo edellisen syksyn teokset ovat muinaishistoriaa
Entressen kirjasto Espoossa ja kansainvälinen kirjastojärjestö IFLA ovat työstäneet valmiiksi mainion innovaationsa: videojoulukalenterin, joka viime vuonna ilmestyi suomeksi ja tänä vuonna englanniksi. Joka päivä esitellään
Äskeisellä Tallinnan-matkalla innostuin lukemaan sananvapausjärjestö Suomen PENin 75-vuotishistoriikkia (2003). Kylmän sodan vuosina ei ollut helppoa. Kirjailija Eeva Kilpi toimi PENin puheenjohtajan vuosina 1970-1974, samoihin aikoihin
…on varmasti hauskimpia lukuja Suomen laiksi kutsutussa teoksessa. Minäkin olen muistaakseni joskus julistanut ihmisen kuolleeksi. Siinä totisesti tunsi käyttävänsä valtaa. Vähän hirvitti. Mitä jos se
Ennen rakastin syksyä, sen jo väsynyttä auringonkiilaa. Ruskean, keltaisen ja punaisen kirjomia vaahteroita, kirpeää kosketusta poskella, kun astuu ovesta kaupungin vielä kuiville kaduille. Muistan eräänkin
Kesäteatterin maine ei ole kummoinen. Puskafarssia, jossa yleisö röhähtelee, kun joku juo viinaa. Myötähäpeä on kovin usein se kohdallisin sana. Mutta nyt tuli jotain ihan
Pahoittelut harvahkosta kirjoitustahdista, rakkaat lukijat siellä ruutujenne äärellä. Pienenä tekosyynä esitettäköön syksyllä ilmestyvän romaanin viimeistelykiireet. Tiukat paikat, tosiaankin, kuten aina tässä vaiheessa. Terveiset täältä metsiköstä,
Bled, Slovenia. PEN Internationalin yksi vanhimmista elävistä perinteistä on Bledin vuotuiskokous. Taannoin 1960-luvulla luotiin tapaaminen ”idän” ja ”lännen” kirjailijoiden kohtauttamiseksi ja perinne jatkuu. PEN-termein kyseessä
Kävin Saramagolle. Häpeäkseni myönnän, että viimeinen on ensimmäiseni. Siis José Saramagon viimeiseksi jäänyt romaani Elefantin matka (Tammi, 2011, suom. Sanna Pernu) on ensimmäinen häneltä koskaan
