…on varmasti hauskimpia lukuja Suomen laiksi kutsutussa teoksessa. Minäkin olen muistaakseni joskus julistanut ihmisen kuolleeksi. Siinä totisesti tunsi käyttävänsä valtaa. Vähän hirvitti. Mitä jos se
Ennen rakastin syksyä, sen jo väsynyttä auringonkiilaa. Ruskean, keltaisen ja punaisen kirjomia vaahteroita, kirpeää kosketusta poskella, kun astuu ovesta kaupungin vielä kuiville kaduille. Muistan eräänkin
Kesäteatterin maine ei ole kummoinen. Puskafarssia, jossa yleisö röhähtelee, kun joku juo viinaa. Myötähäpeä on kovin usein se kohdallisin sana. Mutta nyt tuli jotain ihan
Pahoittelut harvahkosta kirjoitustahdista, rakkaat lukijat siellä ruutujenne äärellä. Pienenä tekosyynä esitettäköön syksyllä ilmestyvän romaanin viimeistelykiireet. Tiukat paikat, tosiaankin, kuten aina tässä vaiheessa. Terveiset täältä metsiköstä,
Bled, Slovenia. PEN Internationalin yksi vanhimmista elävistä perinteistä on Bledin vuotuiskokous. Taannoin 1960-luvulla luotiin tapaaminen ”idän” ja ”lännen” kirjailijoiden kohtauttamiseksi ja perinne jatkuu. PEN-termein kyseessä
Kävin Saramagolle. Häpeäkseni myönnän, että viimeinen on ensimmäiseni. Siis José Saramagon viimeiseksi jäänyt romaani Elefantin matka (Tammi, 2011, suom. Sanna Pernu) on ensimmäinen häneltä koskaan
Välini elokuvataiteen kanssa ovat olleet kehnonlaiset. Toistuvia mediakohun aiheuttamia isoja odotuksia, jotka ovat päätyneet pettymykseen. Hetkittäin olin jo vakuuttunut, että suuren julkisuuden elokuvien paikka nykykulttuurissa
Minut valittiin kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta jäsenille! Samoin isohali edelliselle puheenjohtajalle Lauri Otonkoskelle, joka uurasti kaksi vuotta järjestön eteen. Vuosikokouksessa kuultiin myös
Blogisti Mummo Muu kertoo tiirailleensa videopätkiä ”suomalaisten nykyesseistien tv-esiintymisistä.” Mummon mielestä: ”Sosiaalisesti kyvykkäin tuntuisi olevan Jarkko Tontti. En sitten tiedä, onko se hyväksi kirjoittajalle. Luultavasti
