
Kotiseutu, 1900-luku ja ”tämäkin menee ohi”
Tänä keväänä YLE Teema on näyttänyt uusintana yhden maailman parhaista televisiosarjoista. Edgar Reitzin Kotiseutu, Heimat, on kertomus 1900-luvun Saksasta. Suomalainen katsoja huomaa siitä muun ohessa

Tänä keväänä YLE Teema on näyttänyt uusintana yhden maailman parhaista televisiosarjoista. Edgar Reitzin Kotiseutu, Heimat, on kertomus 1900-luvun Saksasta. Suomalainen katsoja huomaa siitä muun ohessa

Yleensä vanhoihin rakkauksiin ei kannata palata. Mutta viisauden rakastaminen, filosofia, olkoon poikkeus. Tämä liittyy etäisesti ja epäsuorasti myös kahteen edelliseen blogaukseen Jussi Kotkavirrasta ja itsenäisyyspäivästä.

Vuonna 403 eaa. Ateenassa säädettiin laki, joka kielsi kaivelemasta menneitä. Valtio oli toipumassa sisällissodasta, jossa demokraatit olivat voittaneet kolmenkymmenen tyrannin oligarkian. Aristoteleen nimiin laitetun Ateenan

Tuhansien kirjailijoiden, tietokirjailijoiden ja kääntäjien tilille on tänään tupsahtanut lainauskorvauksia. Myös musiikin- ja kuvantekijät saavat korvauksia siitä hyvästä, että heidän teoksiaan on kirjastoissa kansalaisten saatavilla.

Äskettäin päättynyt PEN Internationalin 81. kongressi sujui tuttuun tapaan: lukematon määrä kohtaamisia uusien ja vanhojen tuttavien ja ystävien kanssa, kiihkeitä väittelyitä maailman vääryyksistä, uuvuttavaa kokousbyrokraattista

Vihapuhe on vakava uhka kirjallisuudelle. Viime vuosien aikana minua on pyydetty keskustelemaan sananvapaudesta ja vihapuheesta niin usein, että en kohta ehdi kirjoittaa kirjojani. Tähän ironinen

Hivenen epäröin, kun YLE Puheen toimittaja Sakari Sirkkanen pyysi minua ohjelmaansa keskustelemaan yrittäjyydestä. En koe olevani yrittäjyyden asiantuntija ja epäilin osaanko sanoa aiheesta mitään kiinnostavaa.

Tuoreen uutisen mukaan natsijohtaja Joseph Goebbelsin perikunta on voittanut nostamansa kanteen kustantamo Random Housea vastaan. Kiistan ytimessä on historioitsija Peter Longerichin kirjoittama Goebbels-elämäkerta (2010), jossa

Päätin ottaa eduskuntavaalituloksen vakavasti. Vaaleja seuranneessa keskustelussa kulttuuriväki on kuplitettu Helsingin Kalliossa tai Punavuoressa asuviksi punaviininlipittäjiksi, jotka saivat kansan enemmistöltä nenilleen. Tampereen Pispala ja Tammela

Mitä yhteistä on Jarkko Tontin 19-vuotiaana interreilaajana Berliinissä kokemalla tylyllä herätyksellä, Krimin valtauksella, natsikortilla, Ernesto ’Che’ Guevaralla, piraateilla, maahanmuuttokriitikoilla, Frendeillä, Battlestar Galacticalla ja Thomas Pikettyllä?