Lentoon
Blogin pitämisessä on sellainen hauskuus, että näkee oman muuttumisensa. Tai pysymisensä samana. On yhtä aikaa miellyttävää ja vaivaannuttavaa lukea edellisten kirjojen ilmestyessä kirjoittamiaan tekstejä (esim.
Blogin pitämisessä on sellainen hauskuus, että näkee oman muuttumisensa. Tai pysymisensä samana. On yhtä aikaa miellyttävää ja vaivaannuttavaa lukea edellisten kirjojen ilmestyessä kirjoittamiaan tekstejä (esim.
Kunnioitan perinteitä, ainakin omiani. PEN-blogaukset olen kirjoittanut hotelliauloissa ja sellaisessa istun nytkin. Tosin Reykjavikin Marina-hotellin aula on samalla yksi kaupungin trendiravintoloista. Ympärilläni pyörähtelevissä ihmisissä ei
Kirjoitin heräämisestä. Tosin Helsingin Sanomien ediittorit vaihtoivat otsikon ja lisäsivät minulle vieraan ingressin. Turhia. Mutta siitä heille maksetaan. Teksti jäi puolitiehen. Kun herääminen on
Kirjasyksyn kierto käynnistyi perinteisin menoin eli Otavan pihajuhlilla Uudenmaankadulla. Sitä ennen medialle esiteltiin syksyn uutuuskirjoja. Olin yhtenä muiden mukana kertomassa, mistä syksyn romaanissani oikein on
Effi ry:n Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloite saavutti tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloitteen sisältö ja sen puolesta kampanjointi herättää kysymyksiä. Aloitteen useiden kohtien ja kokonaisvaikutuksen ymmärtäminen edellyttää melkoista
Mitä voi sanoa klassikoksi nostetusta kirjailijasta ja hänen teoksistaan? Otetaan vaikka Franz Kafka. Kafkasta ja hänen kirjoistaan on kirjoitettu tuhansittain tutkimuksia, arvosteluja ja esseitä. Kaikki
Annikin Runofestivaalien myötä joukko kirjailijoita kokoontui eilen illalla Vilja-Tuulia Huotarisen ja Ville Hytösen kotiin Tampereen Kumpulaan. Aivan erinomaisen mukavaa! Hienointa oli se, että mukana oli
Nujersin ennakkoluuloni ja kävin katsomassa Baz Luhrmannin The Great Gatsbyn. F. Scott Fitzgeraldin klassikkoromaani on ilmestynyt suomeksi nimellä Kultahattu. En ole koskaan ymmärtänyt tätä nimivalintaa.
Kuten edellinenkin PEN-aiheinen kirjoitus, tämäkin on kirjoitettu hotelliaulassa. Odotan lentoa Krakovasta Frankfurtin kautta Helsinkiin. PEN-slangilla kyseessä oli Writers in Prison Committeen tapaaminen, jonka järjesti tällä
Hyvänen aika. Ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa olen ollut kirjoittamatta tänne yli kuukauden. Anteeksi, lukijat. Mutta huhut lopullisesta vaikenemisestani ovat liioiteltuja. Kiirettä on pitänyt muilla